Alkionsiirto takana ja kyytiläinen matkassa

Eilen keskiviikkona pääsimme kuin pääsimmekin alkionsiirtoon! :) Odottelin koko aamun puhelinsoittoa, joka kertoisi että mitään siirrettävää ei olisi, ja toki tälläkin kerralla puhelinmyyjä ilahdutti soitollaan... samoin kuin edellisen kerran alkionsiirtopäivänä, jolloin kävi sama juttu ja kummallakin kerralla on sydän hypännyt rinnassa ja samalla kohtaloonsa alistuneella äänellä olen vastannut. Puhelin kun ei ylipäänsä mulla soi juuri koskaan, niin siksi hassua että on tällainen alkionsiirtopäivän karma. :D

Itse siirtotilaisuuteen meni rennoin mielin, olihan julkisen puolen siirto mennyt helposti, lähes kivuttomasti ja nopeasti. Mutta siirto ei tällä kertaa sujunutkaan niin vaivattomasti... 

Saavuttuani klinikalle sain heti alkuun kuulla, että meidän kahdeksasta alkiosta yksi oli lopettanut kehityksen, kuusi oli vielä vaiheessa ja YKSI kehittynyt sopivasti blastoksi asti, tosin ymmärtääkseni se oli varhaisasteen blasto. En saanut vielä tarkkoja tietoja eilen. No, olisihan se ollut kiva kuulla, että blastoja olisi ollut jo enemmän ja jopa pakkasessa, mutta olin toki erittäin iloinen siitä yhdestäkin.

Mutta nyt tullaan siihen aavistuksen tylsempään osuuteen... Muuten aina niin sujuvaotteinen lääkäri ei saanut millään, edes katetria vaihtamalla tuikattua kyytiläistä kohtuun, sillä (kuulin ensimmäisen kerran tästä) minulla oli jotenkin vänkyrä väylä sinne. Mitäpä siihen itse siinä lettu levällään makoillessa oikeen voi, ei mitään... sitten lääkäri vielä kyseli miten edellisellä kerralla meni ja tuntui jopa pahastuvan kun vastasin rehellisesti. Tai voi olla, että ylitulkitsinkin :D Lopulta hän vaihtoi työkalua johonkin jämerämpään, jonka asettelu alapäähän tuntui pikkaisen, siinä kohtaa tuntui tutulta ja kerroin, että muistan saman fiiliksen julkisen puolen siirrosta. Sitten siirto olikin ohi minuutissa, kun ensin oli rönkitty ehkä 10 min turhaan. 

Minulla on aika pieni rakko ja olin oikein omasta mielestäni tsempannut, että menin omaan tasoon nähden täyden tuntuisella rakolla punktioon, ihan samalla tavalla kuin edellisellä kerralla, silti lääkäri oli toista mieltä ja sanoi että ensi kerralla (jota toivottavati ei tule, onneksi lisäsi sen :D) saisi rakko olla täydempi. Se kuulema auttaisi siirron tekemisessä, olisi kohtu helpommassa asennossa. Apua kääk, aina voi yrittää ,mutta tuskaista siitä tulee, koska eilenkin oli jo kupla todella otsassa. Minulle paljon parempi vaihtoehto olisi suoraan vain käyttää sitä työkalua, joka levitti paikkoja paremmin, mutta joka tuntui hieman enemmän. Ilmeisesti lääkäri ei oikein tykännyt, kun joutui sitä käyttämään, en tosin tajua miksi. :D Ihan kun olisi mennyt pienesti ammattiylpeyteen tuo homma, vaikka en tietenkään olisi sitä toivonut. 

No, klinikalta lähtiessä sain vielä ohjeena jatka Teroluteja (jotka alkoivat lauantaina, heti punktion jälkeen), ja pistää seuraavana aamuna Gonapeptylin, joka myös Terolutin tavoin tukee alkion kiinnittymistä. 

Ehkä aavistuksen verran normitasoa vähemmän mukavan käynnin jälkeen ei ollut olo mitenkään superfantastinen. En tiedä miksi, mutta tuntui heti alussa jo, että tuskinpa tästä mitään tulee... että vamaan yrityksemme jatkuu taas. 

Olo oli loppupäivän muuten ok, mutta alavatsassa oli seuraavaan aamuun asti tuntemuksia, samoin rinnat reagoivat heti. En tiedä, reagoivatko siihen että kohtuun saapui uutta elämää, vai lääkkeistä, vai mistä. 

Työpäiväkin oli vähän nahkea, yliaikainen herätys ja työpaikalle meno (meitä velvoitetaan siihen tiettyinä päivinä viikossa, vaikka työt sujuisivatkin hyvin myös etänä) eivät houkuttaneet. Ja työpaikalla olisi tehnyt mieli olla omissa oloissani, tuntui hankalalta yrittää olla oma, iloinen ja puhelias itsensä ja vetäydyinkin enemmän kuin olisi ollut tarvetta neukkareihin tekemään töitä omissa oloissani. 

Tämän päivän ilouutinen oli se, kun labrasta ilmoittivat pakastaneensa 3 blastoa ja seuraavansa vielä huomiseen kahta alkiota. :) Ilmeisesti yksi oli taas jäänyt pois, kun eilen oli vielä kuusi alkiota. Mutta  kolme pakkasessa on ihan huippujuttu meille joka tapauksessa.

En tällä hetkellä oikein osaa edes ajatella eläväni piinapäiviä, tuntuu mahdottomalta ajatus että mitään toivoa olisi tässä. Olen kai liian monta kertaa ollut toiveikas turhaan, ja eilisen punktiossa ei kyllä mitään ylisanoja päässyt kuulemaan siirretystä blastosta tai limakalvoista (eikös näitä yleensä kehuta punktioissa, näin olen lukenut :D). 

Otan nyt joka tapauksessa tosi rauhallisesti ja jätän varmuuden varaksi urheilut suosiolla ensi viikolle. Viikon päästä sunnuntaina on r-testin vuoro.

Punktio ja sitä seuraava päivä

On tämä melkoinen prosessi yrittää hankkia lapsi hoitojen kautta. Monesta pienestä välietapista muodostuva jännitysnäytelmä, joka voi kaatua missä tahansa prosessin välivaiheessa. Tämä eilisen hesarin kolumni kertoi minusta aiheesta hyvin: Ensimmäisen raskauden yrittäminen ei ollut rakkautta, kihelmöivää jännitystä ja ruusunpunaisia haaveita vaan lääkärikäyntejä, huolestuneita katseita ja pettymyksiä.

Eilinen punktiopäivä oli taas yksi etappi tällä meidän pitkällä taipaleella. Punktion lopputulos oli omia odotuksia parempi - saaliina 11 follikkelia. Toki vaatimaton määrä verrattuna moneen muuhun, mutta en voinut olla tyytyväisempi. :)

Tänä aamuna sain kuulla, että kahdeksan munasolua löytyi ja ne kaikki olivat kypsiä, ja kaiken huipuksi kaikki kahdeksan olivat yön aikana lähteneet jakautumaan alkioiksi. Klinikalla eivät siirrä kuin blastokysteja, joten ei todellakaan ole varmaa, päästäänkö tuoresiirtoon tässä kierrossa. He arvioivat alkion lisäksi myös kierron vaihetta; kun ovulaatio on kuitenkin jo mennyt, katsovat onko kohdussa hyvä tilanne siirtopäivänä, vai olisiko parempi siirtää vasta seuraavassa kierrossa. Toisaalta hyvä näin, eipähän tule sitten turhia pettymyksiä jos siirrettäisi elinkelvottomia alkioita ei-optimaalisiin ohosuhteisiin. Kuitenkin odotukset ovat joka kerta niin suuret. 

Tämä punktion tulos on kai tosi hyvä etenkin verrattuna meidän edelliseen hoitoon, mutta realisti sisälläni ei osaa vielä iloita. Nyt jännäämistä jatkuu keskiviikolle: jos en kuule klinikalta mitään, menen suoraan varatulle ajalleni. Jos siirtoon ei päästä, soittavat heti keskiviikkoaamusta. Sitä ennen alkioihin ei "kajota" vaan saavat elää omaa elämäänsä labrassa. Tsemppiä vaan sinne niille pienille!

Punktio ei sattunut missään vaiheesssa, mutta kotona oli pakko napsia pariin kertaan buranaa, sen verran kovasti jomotti alavatsasssa päivän mittaan. 

Joulunodotukselta tuntuva odotus keskiviikolle tulee olemaan pitkä, onneksi siihen mahtuu ystävien näkemistä ja syksyn luonnosta nauttimista. Käyn myös osteopaatilla keskiviikkona ennen mahdollista siirtoa - tämä ihmemiehenä tunnettu parantaja on saanut hyviä tuloksia aikaan lapsettomien hoidossa. En tiedä miten uskoa näihin vaihtoehtoisiin hoitoihin, etenkin kun minulle annettiin osteopaatin vastaanotolla homeopaattista lääkettä (joihin en usko alkuukaan) ensimmäisellä kerralla käydessä, mutta ei kai se ainakaan haitaksi ole saada kropan jumeja korjattua. :)

Tunnelmia kahden ultrakäynnin jälkeen

Ihana, kun kerrankin on jotain muuta kuin negatiivista kerrottavaa. :) Täällä on toinen ivf-hoitokierros käynnissä ja viime päivinä ollaan jännäilty sitä, miten munasolut lähtevät kasvamaan. Jännitys oli sen takia kova, kun ensimmäisessä ivf:ssä meillä tuli niin huonosti munasoluja (7 folllikkelia, joista vain kolmen sisältä löytyi munasolu, joista yksi oli kypsä).

Kun vuoto odotetusti alkoi viime viikolla maanantaina, sain klinikalta ohjeena pistää ensimmäisen stimulaatiopistoksen, joka oli tällä kertaa Elonvaa, ja jota pistettiin vain kerran ennen ensimmäistä ultraa. Progynova loppui samaan päivään, kun kierto alkoi. Sen jälkeen ohjelmassa oli odottelua perjantaille asti, jolloin kävin ultrassa. Verrattuna pitkän kaavan ifv-hoitoon, on aika tuntunut tässä lyhyessä kaavassa kuluvan huimaa vauhtia eteenpäin. 

Ultrassa tuli kivoja uutisia, kun follikkeleita näkyi 7+8 (kooltaan 7-10mm), eli tuplasti enemmän kuin edellisellä kerralla (!!!). Selvästi jotain oli tehty oikein, kun saatiin näin paljon parempi tulos. Toki lääkäri toppuutteli, että ei tietenkään jokaisen sisällä ole munasolua, ja näistäkin vain osa kypsiä. Kertoi silti olevansa "varovaisen optimistinen".  

Ultrakäynnillä sovittiin seuraavista stimulaatiopistoksista, aloitin jo samana päivänä Menopur-pistokset viiden päivän ajan, yht. 1200mg annos (300-300-300-150-150 päiville jaettuna). Lisäksi jarruna pistettiin neljänä iltana Fyremadelia. Menopur on jauhosta ja nesteestä kotioloissa sekoitettava pistos, se oli suuri ero Gonaliin verrattuna, mutta sekoittelu tehtiin vain kertaalleen ensimmäisenä päivänä. Kaksi pistosta illassa tuntui pienesti vatsanahassa, mutta meni oikein sujuvasti ja kivuttomasti. Ulkoistin pistokset miehelle, Fyremadel oli siitä vähän tylsä pistos, että sen piikki oli vähän isompi kuin muissa tähän asti käytetyissä lääkkeissä. 

Toinen ultra oli eilen keskiviikkona ja menin sinne huomattavasti rennommalla mielellä, olihan taustalla jo tieto, että lääkkeet olivat tepsineet. Uutiset senkun paranivat: nyt ultrassa näkyi huimat 10+7 follikkelia, kooltaan 14-19 mm. Eli olivat kasvaneet hienosti ja tullut vielä pari lisää. Jee! 

Irrotuspiikkejä lääkäri pohdiskeli ja määräsi lopulta kaksi eri merkkistä piikkiä otettavaksi keskiviikkona (kun punktio perjantaina). Pregnyl piti taas itse sekoittaa, meni jo rutiinilla, Gonapeptyl puolestaan tulee esitäytetyssä ruiskussa. Taas eri pistokset kuin viime hoidossa. Oikeastaan kaikki käytetyt lääkkeet ovat olleet eri kuin ekassa ivf:ssä. Jos ymmärsin oikein, lääkäri määräsi kaksi irrotuspiikkiä vastaamaan siihen viime hoidon haasteeseen, että kypsiä munasoluja oli vain yksi seitsemässä follikkelissa. Kun selitin kotona miehelle, että mitä irrotuspiikillä on tekemistä munasolujen kypsyyden kanssa, en kyllä keksinyt, en tajunnut sitä kysellä lääkäriltä joka kovasti touhusi pohtiessaan sopivia pistoksia ja niiden ajoituksia. Ei tosiaan tuntunut, että mennään jollain samalla kaavalla (kuten julkisella), vaan tilanne arvioitiin tarkoin ja tehtiin sen perusteella valintoja. 

Nyt jännätään vielä huomiseen punktioaamuun, ihan aamusta aikasin alkaa toimenpide (mun pitää olla paikalla jo klo 7.15 :D). Tuumasin klinikalla, että hyvä vaan aloittaa ajoissa, on myös ohi nopeammin. Miehen näyte kerätään purkkiin jo kotona, kun koronavarotoimien takia eivät mielellään ota ylimääräisiä ihmisiä klinikalle. 

Ehkä hauskin yllätys oli se, kun kuulin että saamme jo ylihuomenna LAUNTAINA kuulla, miten solut ovat lähteneet jakautumaan. Olin mielessäni varautunut maanantaihin, kun en olettanut, että edes yksityisellä puolella olisi labra lauantaina auki. Aivan mielettömän hienoa, sitten joko surraan tai iloitaan jo lauantaina uutisista. Ja toki jännääminen ei siihen lopu, kun solujen pitää jaksaa labraolosuhteissa viisipäiväisiksi. 

Tällä kierroksella on ollut ilo asioida apteeksissa, nimittäin ekan ivf:n lääkkeiden oston yhteydessä Kela-katto meni rikki korvattavissa lääkkeissä, joka tarkoittaa sitä että saan loppuvuoden ajan kaikki korvattavat reseptilääkkeet hintaan 2,5e. Se tunne, kun on ostamassa monen sadan euron lääkkeitä muutamilla euroilla. :S Kukkaro tykkää, kun ultrista ja punktiosta tulee ihan riittävästi laskua. Jos oltaisi odotettu tammikuulle, jolloin olisi päästy jatkamaan julkisella hoitoja, olisi lääkkeet maksanu taas maltaita. 

Ensi yöstä tulee varmaan levoton, kun stressaan sitä että ei vaan nukuta pommiin vahingossa. Itse toimenpide ei enää jännitä, kun sen on jo kertaalleen kokenut. Koitan olla myös jännäämättä liikaa tuloksia, mutta olisihan se ihana saada enemmän kuin yksi kypsä munasolu viljeltäväksi...

Kohti toista hoitokierrosta

Viime viikolla astelimme huojentunein ja luottavaisin askelin ulos yksityiseltä hoitoklinikalta. Sanalla sanoen aivan eri meininki kuin julkisella puolella, joten harmittelimmekin, että olisi pitänyt mennä jo aikaisemmin. Mutta parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan...

Ensikäynti oli ruhtinaallisen pitkä, tunnin mittainen sessio, jonka aikana meiltä selvitettiin kaikki mahdolliset tiedot, periaatteessa samoja juttuja kuin oltiin käyty läpi julkisella hoitojen alkaessa. Kätevästi myös kaikki meistä otettujen testien tulokset olivat siellä OmaKannassa nähtävissä, joka nopeutti omalta osaltaan kaikkea. Meitä hoitanut lääkäri pystyi tarkistamaan sieltä erilaisia tärkeitä arvoja, joten niitä ei tarvinnut erikseen verikokein testata. 

Kävimme myös koko meidän hoitohistorian läpi alkaen pieleen menneistä inseminaation yrityksistä viime syksynä, keskenmenoon ja ivf-hoitoon elokuussa. Lekuri vain pudisteli päätään ja useampaankin kohtaan sanoi että heillä ei toimita sillä tavoin ja että hän aina ihmettelee tiettyjä julkisella tehtyjä päätöksiä. Esimerkiksi sitä, miten voi käydä niin että inseminaatioita jää tekemättä viikonlopun takia (heillä ajoitetaan lääkkeet paremmin) ja kuten meidän tapauksessa, kolmen follikkelin löytyminen munasarjoista esti inseminaation, tällä yksityisellä klinikalla samasssa tilanteessa olisi kuulema harkinnan mukaan voitu imaista ylimääräinen follikkeli / follikkelit  pois ja toteuttaa inssi. Ja se mitä eniten ihmettelin, että he eivät tee juuri ikinä pitkän kaavan ivf-hoitoa, kun se "tuppaa pysäyttämään liikaa munasarjojen toiminnan" että edes stimulaatiolla sitä ei saada riittävästi takaisin käyntiin. Hän katsoi minun munasarjoja ja oli sitä mieltä, että niistä olisi pitänyt saada enemmän follikkeleita aikaiseksi viime hoidossa (kun saatiin vain 7, joista kolmen sisällä oli munasolu, ja joista yksi oli kypsä). Lekuri epäili, että se pitkän kaavan munasarjojen jarrutus pisti munasarjat liikaa lepotilaan. Olipa tosi tylsä kuulla. :(

Oli jo pian selvää, että meidän hoitokierros alkaisi jo seuraavasta kierrosta, jee! Ja ei oikeastaan edes erikseen puhuttu siitä, että mitä hoitoa hyödynnettäisi. IVF oli ihan selvä tapaus, kun meidän historiaa käytiin läpi. Miehen siittiöiden laatu ja mun huono munatuotanto olivat varmaan suurin syy. Ei tuntunut pitävän meitä kuitenkaan ihan toivottomina tapauksina. 

Lääkäri puuttui heti mun kasvaneeseen kilpirauhas- eli TSH-arvoon. Kaksi viimeisintä mittaustulosta ovat olleet yli 3, mutta tähän ei julkisella puolella puututa, kun heidän raja ivf-hoidon aloittamiseksi on alle 4. Tällä meidän uudella klinikalla määrittävät, että TSH-arvon pitää olla max. 2,5 kun hoito alkaa. Siksi sainkin heti käyttöön Thyroxin-lääkkeen, 2x25mg joka aamu. Muutaman päivän jälkeen sanoisin, että lääkkeellä on ollut vaikutusta vointiini. Nukun paremmin, kun nukahdan melkein heti (vähemmän ahdistavia ajatuksia), ja päivisin ollut pirteämpi olo. Olen tästäkin niin onnellinen, että saadaan tuo TSH-arvo kuntoon (tai paremmaksi ainakin) ennen seuraavaa hoitoa. 

Kun seuraavan kierron pitäisi alkaa tyyliin ihan just, huomenna tai maanantaina viimeistään, ilmoitan asiasta klinikalle, joka kertoo tiedon saatuaan, että milloin aloitan stimulaatiopistoksen. Tällä kertaa ei käytetä minulle tuttua Gonalia, vaan lääke on Elonva, jota pistetään vain yksi (!) kerta. Ihmeellisen vähän, toivottavasti on silti toimiva. Lueskelin netistä, että Elonvaa ei yleensä käytetä ensimmäisenä stimulaatiolääkkeenä, koska aktiitivisille munasarjoille voi siitä aiheutua hyperin vaara. 

Jarrulääketta tässä lyhyessä kaavassakin käytetään. Nyt tällä hetkellä minulla on jo käytössä Progynova, jonka tarkoitus oli, jos ymmärsin oikein, vähän sama kuin Synarela-suihkeen, hieman jarrutella munasarjojen toimintaa. Punktio ajoittunee jonnekin viikon 41 tuntumaan, eli reilun viikon päästä alkavalle viikolle. Jännät ajat ovat siis pian taas käsissä!

Saatiin nyt jo kuulla, että uudella klinikalla siirtävät pääosin 5-päiväisiä alkioita (ehkä jopa blastokysteja, jos oikein muistan), siinä nähdään paremmin onko alkio kelvollinen. Kysyin meidän viime kerralla siirretystä 6-soluisesta alkioisesta, siihen lääkäri sanoi että 8- tai 10-soluinen olisi parempi tulos kolmipäiväiselle, ja eivät koskaan siirrä alle 6-soluisia, se on kuulema "pelleilyä". :D Oli ihan mukava kuulla näitä juttuja, joita julkisen puolen lääkärit eivät koskaan kerkeä kertomaan kiireen takia.

Lääkäri oli oikein miellyttävä ja vitsailikin jonkin verran vastaanoton aikana. Tunnelma oli kaikinpuolin lämmin ja tuntuu mukavalta, että hän juuri hoitaa meidän tapauksen.

Nyt odotellaan vielä seuraavan kierron alkua, merkkejä tästä onkin jo ollut viime päivien aikana eli varmaan viimeistään huomenissa alkaa vuoto ja uusien munasolujen kypsyttelyt. 

Päätöksiä

Täällä ollaan päästy eteenpäin viimeisimmän ivf-hoidon aiheuttamasta pettymyksestä, lopulta se ei enää kahden vuoden pettymysten jälkeen ollut kuin yksi lisää riviin. Toivo elää, mutta välillä heikkoina hetkinä pelottaa ja kovasti lapsettomien kuukausien vieriessä eteenpäin hurjaa vauhtia. 

Me oltaisi päästy jatkamaan hoitoja julkisella vasta ensi vuoden alussa, hoitopolulla kerrottiin että voisin ilmoittautua tammikuussa taas mukaan. Eli ilmeisesti ollaan vielä saamassa lisää hoitoja, vaikka niin vähän munasoluja saatiin talteen. Pieni helpotus sekin.

Tammikuuhun on sen verran pitkä aika, että ei toivoakaan että maltettaisi sinne asti odottaa. Siksi päädyttiin että laitetaan nyt kaikki säästöt likoon ja lähdetään yksityiselle kokeilemaan onneamme. Jos tässä kerkeäisi tehdä yhden ivf-hoidon ennen vuoden vaihdetta, se olisi hyvä juttu. Ei taida olla sitä pelkoa tällä track recordilla, että meillä olisi mitään pakkasessa tammikuussa, se taitaa olla ainoa kriteeri sille, että julkiselta saa hoitoa. 

Etsiskelin eri foorumeilta suosituksia ivf-lääkäriksi ja löysin kaksi erityisen suositeltua Dextralta. Toiselle heistä sai aikoja, huomenna viimein on ensikäyntimme. 

En usko, että yksityisen tarjoamassa hoidossa olisi mitään ihmekikkoja verrattuna julkisen klinikan hoitoihin. Kiinnostavaa on kuitenkin nähdä, onko hoito jollain tavalla yksilöllisempää, ja löytääkö pitkään (vuosikymmeniä) alalla ollut lääkäri meidän tapauksesta jotain, mikä olisi tehtävissä toisin. Julkisella puolella hoito on aina tuntunut laadukkaalta, mutta välillä on tuntenut olevansa kuin liukuhihnalla, ja että parien yksilöllisiä tekijöitä ei ehditä juurikaan tutkia tarkemmin.

Toivomme kovasti, että päästäisi jo seuraavasta kierrosta hoitoon, eli parin viikon päästä alkaen.  

Toivottavasti saataisi viimein niitä odotettuja tuloksia aikaan! :)

Pyöräilyä sateessa

On lohdullista muistaa kaiken lapsettomuushoitokipuilun keskellä, että olen ihmisenä muutakin kuin lapsettomuudesta kärsivä henkilö. Se tuppaa välillä unohtumaan tämän elämän kovin täyttävän projektin pyörteissä. Vaikka perhe on korkeimmalla sijalla toiveideni listalla, ei elämäntilanteeni ole yhtään hullumpi loppujen lopuksi. Nyt olen tilanteessa, josta saatoin vain haaveilla vielä kolme vuotta sitten. Aina ei ole ollut näin hyvin. 

Eilen olin pitkästä aikaa yinjooga-tunnilla ja siinä itseenipäin kääntyessä tämä muistutus kirkastui ja löysin sisältäni ajatuksia ja tunteita jotka liittyvät minuun ihmisenä ilman lapsettomuuden viittaa harteilla. Tämä tuntui hyvältä ja rauhoitti laukalla juoksevia ajatuksiani.

Samana päivänä kaatosade yllätti pyöräilijän ja huomasin pitkästä aikaa tuntevani oloni vapautuneeksi ja vapaaksi. Läpimärkänä, sateen sumentaessa näkökentän. Ilman epävarmuutta, olihan selvää miten hoidon kanssa kävi, ei tarvitse sitäkään tässä jännättä. Surusta huolimatta pystyin nauramaan koko koomisen näköiselle itselleni joka rämpii vaikka kaatosateen läpi perille. Suru on siellä jossain, mutta elämän jokin kantava voima on isompi ja tuntuu kannattelevan läpi tämänkin tilanteen.

Harmittaa toki, että lapsionni ei meidän kohdalle vielä sattunut, mutta jaksan pitää kiinni uskosta, että tällä kaikella on joku tarkoitus. Eniten haluaisin tietää, olisiko jotain, mitä voisin itse tehdä eri tavalla seuraavalla kerralla. Kun meillä ei ole ihan toivoton tilanne, raskaus onnistui jo kerran luomusti ja nytkin se yksi ainoa kypsä munasolui hedelmöittyi lääkärin mukaan priimalaatuiseksi.

Lueskelin vähän aikaa sitten netin syövereistä löytynyttä opinnäytetyötä, jonka tulosten mukaan kolmipäiväisen ja 6-soluisen alkion tulevaisuus näyttää huonommalta kuin 8-soluisen - meidän alkio oli siirtopäivänä kolmipäiväinen ja kuusisoluinen. Jospa ensi kerralla menisi tässä suhteessa paremmin.

Mietin jo jatkoa hoitotaipaleella, milloin ja miten sitä seuraa meille. Toivon tietysti, että päästäisi jo seuraavista kuukautisista ilmoittautumaan mukaan. Kyselin punktiossa, että joutuuko toiseen ivf-hoitoon jonottamaan uudestaan sen pitkän jonotuksen, tähän hoitaja vastasi onneksi että ei, jonotus tapahtuu vain kertaalleen. 

Toinen huoli koskee hoitomuotoa, toivoisin nimittäin tällä kertaa lyhyttä kaavaa. Kahdesta syystä: ensinnäkin vaikka pitkä hoitokaava tuottaa ilmeisesti ensimmäista kertaa tehtävässä ivf:ssä paremman tuloksen, toisella hoitokerralla lyhyt kaava toimii paremmin tämän tietolähteen perusteella. Toisekseen pitkään hoitokaavaan kuuluva lääke Synarela vei yöuneni useamman viikon ajaksi ja se olisi raskasta työssäjaksamista ajatellen (viimeksi olin suurimman osan ajasta lomalla, joten tokkurassa päivisin oleminen ei haitannut niin paljoa). 

Millä mielin tulevia viikkoja kohti? Nyt on vähän sellainen tunne, että tekisi mieli eristäytyä muusta maailmasta siihen asti, että on jotain positiivista kerrottavaa. Menin hölmönä kertomaan niin monelle läheiselle, keitä tapasin kesän aikana, meidän hoidoista, ja nyt kun kävi miten kävi, on vähän tylsää kohdata näitä ystäviä. Osaisipa olla sillä tavalla salaperäinen ystävä, että ei aina kertoisi niin paljoa sellaista joka kannattaisi pitää vielä piilossa. Vaikka toisaalta tuntuisi myös vähän valheelliselta olla kertomatta asiasta joka täyttää elämän suunnilleen kokonaan. 

Haluaisin vain käpertyä omaan kolooni ja pysytellä siellä koko syksyn, onneksi töiden suhteen se on melkein mahdollista kun etätyöt jatkuvat. Taidan myös välttyä yhdiltä kastejuhlilta, joita olin jo etukäteen mielessäni jännännyt. Mieheni ystävän pian syntyvästä lapsesta piti tulla mieheni kummilapsi, mutta jostain syystä mies ei halunnut kummiksi jollen minä hänen vaimona olisi myös kummi. Ja ilmeisesti ystävät päätyivät siihen, että kummintehtävää ei meille kummallekin anneta. Olin vähän ihmeissäni tästä mieheni päätöksestä, koska enhän itse todellakaan hinkunut kummitehtävän perään kun en ole niin läheinen näiden ystävien kanssa. Ja omiakin kummilapsia löytyy toki. Lähdin netin palstoilta lueskelemaan onko tällainen avioparin pyytäminen yhdessä kummeiksi tyypillistä. Huomasin, että ihmiset jakautuvat suunnilleen kahteen koulukuntaan: toiset pyytävät avioparia yhdessä kummeiksi, ja toiset vain sitä itselleen läheisempää osapuolta. Eipä ole vielä itseä tarvinnut mahdollisilla kummiajatuksilla rasittaa, tekisin sen joka tapauksessa vasta raskauden loppuosassa, jos siihen asti joskus päästään.

Vaikeasti hyväksyttäviä asioita

Vaaleanpunaiseksi sekoittuneet Lugesteron-jäljet alushousuissa varmistivat omia epäilyksiä, jotka olivat vallanneet mieleni kun alkion siirtoa seurasi täydellinen raskausoireettomuus. Ei tuo tämä hoitokierroskaan sitä iloista uutista, jota olemme jo niin pitkään odottaneet. 

Surullinen ja vähän toivoton olo. Jos olisi edes alkioita pakastimessa... nyt koko ivf-rumba alkaa taas alusta ja kestää ties miten pitkään ennen kuin päästään seuraavan kerran jännäämään piinapäiviä. 

Blaah, sanon minä. Miksi tämän pitää olla näin vaikeaa. 

Yksi ja ainoa

Viime viikko oli vuoden dramaattisin tähän asti, vaikka kuluvaan vuoteen mahtuu keväinen keskenmeno ja koko tämä viheliäinen pandemia-aika. Monen viikon hoitotaipaleen päättymisessä jännitysmomentteineen oli riittävästi actionia vähäksi aikaa... 

Munasolupunktio oli toimenpiteenä helppo ja kivuttomampi kuin olin kuvitellut. Hoitajat olivat taas, kuten aina, aivan ihania, kohtasivat asiakkaana niin huomioivasti että en voi kun ällistellä. Toimenpiteen aikana ei sattunut, korkeintaan vähän nipisti ajoittain, suoraan suoneen lisätyn voimakkaan kipulääkkeen ansiosta. Mieheni pääsi maski päässä istumaan toimeenpiteen ajaksi viereeni, joten oltiin siinä tilanteessa yhdessä, muuten ei kumppanit saaneet osallistua. Toimenpiteestä toipuminen lähti yllättävän hyvin käyntiin, kun jo puolen tunnin päästä tuntui että tässähän on jo ihan hyvä olla. Ensin piti syödä evästä ja käydä vessassa, ennenkuin kotiin pääsi lähtemään.  

Päivän ikävämpi puoli paljastui juuri ennen lähtöäni klinikalta, kun sain kuulla että löydetyistä seitsemästä follikelista vain kolmen sisällä oli munasolu. Tässä kohdassa neuvottiin, että voi hyvin käydä niin, että mitään siirrettävää ei punktiosta seuraa, jolloin hoitaja soittelee ennen (kolmantena päivänä punktiosta olevaa) siirtoa ja peruu ajan. 

Pieni toivon kipinä vaihtui järkytykseen seuraavana aamuna, kun hoitopolulle ilmestyi tieto, että vain yksi munasolu oli kypsä ja hedelmöittynyt. Yksi ainoa. 

Huono uutinen vei mielen matalaksi ja itkin päivän mittaan surren kurjaa kohtaloamme. Kaikki tämä vaiva hoidon eteen ja tuloksena ei päästäisi edes yhtä alkiota siirtämään. 

Päivät viime perjantaiksi varattuun alkionsiirtoon kuluivat tuskallisen hitaasti ja odotin koko ajan puhelua, jossa kerrottaisiin, että se meidän ainukainen alkio ei ole kehittynyt kuten piti, ja että siirtoaika on peruttu. Kun puhelin lopulta soi siirtopäivän eli perjantain aamuna, olin jo kohtaloomme alistunut ja valmis ottamaan huonot uutiset vastaan. Puhelinmyyjän reipas tervehdys oli siinä kohdassa iloisempi yllätys kuin ikinä. :) 

Odottamaani soittoa klinikalta ei koskaan tullut, vaan sen sijasta pääsin klinikalle ottamaan matkaan 6-soluiseksi kehittyneen alkionpalluran, joka on nyt meidän ainoa toivo tällä kierroksella. Sanat eivät riitä kuvamaan helpotustani, vaikka realistisesti ajatellen tilastolliset mahdollisuudet ovat pienet tällä raskaudella. Mutta on se silti mahdollisuus, jee!

Piinapäivistä tähän asti ei oikein ole raportoitavaa, paitsi että Lugesteron valuu yhtä paljon kuin ennenkin, tuntuu että mitään ei imeydy... Mitään muita tuntemuksia en ole havainnut toistaiseksi... Saa nähdä kauanko sitä malttaa olla testailematta, kun klinikan määrämä testipäivä on vasta 4.9. Mutta fiilis on rauhallinen, kun enää ei voi tehdä oikein mitään asian eteen. 

Viimeinen ultra ennen punktiota

Töihinpalaaminen maanantaina ja vilkastunut sosiaalinen elämä pitivät koko viikon kiireisenä, ehkä ihan hyvä että en kerennyt jännittämään perjantain ultraa ihan niin paljoa. Mutta kieltämättä vaikeaa on ollut motivoitua töistä, kun muuten elämä pyörii ivf-projektin ympärillä.  

Gonal-pistely ja Synarela-suihkuttelut jatkuivat koko viikon torstaille asti, mutta olo pysyi kumman hyvänä. Ainoa ikävä tuntemus oli torstaina, kun kesken työpalaverin vatsaa alkoi vääntämään, joku kummallinen pahoinvoinnin ja kivun sekoitus siellä jylläsi tunnin ajan, ja sitten hävisi. Tämä että vahvat lääkkeet eivät aiheuta juurikaan oireita melkein harmitti, koska se sai pohtimaan lääkkeiden tehoa ja kertyykö niitä muniksia vai ei.

Ikävä totuus paljastui eilen ultrassa viimeisellä kontrollikäynnillä ennen punktiota: munasoluja näkyi kokonaiset kolme kappaletta oikealla ja kaksi vasemmalla. :( :( Ei kummoinen saalis tosiaankaan. Lääkäri lohdutteli, että "vain yksi hyvä riittää", mutta eipä se siinä pettymyksessä paljoa lohduttanut. Kaiken huipuksi vasen munasarja on jotenkin kohdun takana huonossa asennossa niin, että munasarjaan on vaikea päästä käsiksi ja punktio on hankala tehdä. Toivotaan, että sieltä saadaan kaiveltua munat ylipäänsä talteen.

Muita havaintoja olivat kohdun limakalvon paksuus, muistaakseni 7,9 mm ja follikkeleiden koko, 15-19 mm. Ovat kehittyneet eri tahtia, joten lääkäri soitti kollegaltaan mielipidettä, kannattaisiko punktio tehdä seuraavalla viikolla maanantaina vai tiistaina - lopulta sopivat tiistain, että nuo 15 milliset ehtivät vielä kasvaa vähän lisää. Synarela kuulema jarruttaa isompien follien kasvua siihen asti. 

Sain ohjeeksi pistää vielä kahtena iltana Gonalia ja sunnuntaina on Ovitrelle-irrotuspiikin vuoro. Eli tältä kierrokselta alkaa pistely olemaan loppusuoralla, jee. Vaikka ei nyt kovin hurraa-fiilikset ole päällä, kun munasaalis oli noin kehno. Lääkäri sivusi puheissaan jo mahdollista tulevaisuutta, kun vähän huolehdin tilanteesta. Mahdollisuuksissa on esimerkiksi lääkkeen vaihto toiseen (Gonalin sijasta voi käyttää muitakin vastaavia) ja "muiden ratkaisujen pohtiminen". Näitä hän ei kiireisen oloisena avannut sen enempää. 

Googlailtiin miehen kanssa myöhemmin päivällä netin syövereitä ja löytyihän sieltä tarinoita valtavista munasolumääristä ivf-hoidossa - joillakin määrä voi olla kymmeniä (jopa 40, ihan käsittämätöntä). Onneksi vastaan tuli myös näitä tarinoita, jotta mekin jaksetaan pitää lippu korkealla ensi viikkoon asti, eikä lyödä hanskoja kokonaan tiskiin jo nyt. 

Kummastutti kovasti se, kun viime syksynä ovulaation induktiohoidossa piikitin murto-osan annosta Gonalia ja silloin munasoluja oli kertynyt suunnilleen sama määrä. Voi miksi mun keho ei nyt suostunut yhteistyöhön tällä kertaa, nyyh. Lääkäri mainitsi, että munasolujen alhaisella aloitusmäärällä kertymä oli ihan normaali, ehkä muutama enemmän olisi voinut olla. Ei tosiaan kovin hyvä tuuri ole taas matkassa. :/ 

Iltaan mennessä oloni rauhoittui ja pettymyksen tunne vaihtui tyyneyteen. En olisi voinut toimia missään toisin, parhaani olen tehnyt ja nyt meni näin, sille ei voi enää mitään joten turha murehtia. Jollain tasolla uskon kohtaloon, ja siihen että asiat menevät niin kuin niiden kuuluu mennä. Mieheni tuntuu olevan nyt tällä hetkellä huolestuneempi kuin minä, se vähän harmittaa koska haluaisin niin kovasti tehdä hänestä isän. 

Vielä kolme yötä punktioon, ei malttaisi odottaa ensi tiistaita. Siitä voi tulla kurja viikko, jos meiltä ei kerry mitään siirrettävää. Katseltiin ifv- ja muiden vastaavien hoitojen HUSin tilastoja ja niistä pystyi laskemaan, että punktioita tehdään noin 20 % enemmän kuin siirtoja. Ei siis olisi edes kovin harvinaista, jos siirtoon ei päästä. 

Se piti vielä kertoa teille, jotka kenties kärsitte alhaisesta ferritiinistä kuten minä: edellisellä ultrakäynnillä kysyin lääkäriltä lähetettä rautainfusioon, eli siihen että rautaa tykitetään suoraan suoneen. Tämä on paljon tehokkaampi tapa kasvattaa ferriitiiniä verrattuna esim. tablettien syömiseen. Lääkäri oli sitä mieltä, että mun arvo 35 on "ihan hyvä", samoin hemoglobiini on loistava, ja heidän alaraja ferritiinille on 30 luokkaa, joten infuusiota ei tarvita. Ja kuulema uuden tiedon mukaan rautainfuusiota ei edes tehdä, jos mielii tulla raskaaksi 1-2 kuukauden sisällä. Kovin ristiriitaista tieto tältä osin, kun vertaa lukemiini muihin kokemuksiin. Mutta toki luotan siihen, että tietävät mitä tekevät, joten tällä mennään. 

Näissä tunnelmissa kohti ensi viikon punktiota! Aurinkoa viikonloppuun kaikille. :)

Viimeisimmät ivf-kuulumiset

Terveisiä keskeltä ivf-hoitoa, ajallisesti jo yli puolivälissä mennään pitkän kaavan hoitoputkea. :)

Tähän viikkoon, joka oli samalla viimeinen kesälomaviikoistani, on kuulunut niin Synarela-suihkeita kuin keskiviikkona aloitettuja GonalF-pistoksia.

Keskiviikkoisella ultrakäynnillä havaittiin, että Synarelan vaikutus kohtuun on ollut sitä mitä pitääkin, helpotus! Synarela estää keltarauhasta muodostumasta liian aikaisin ja munasolua irtoamasta itsestään. Eli munasarjojeni omaa toimintaa on lähdetty ajamaan alas, joka tarkoittaa esimerkiksi sitä, että ovulaatiota ei tullut silloin  kun olisi tällä viikolla pitänyt, ja kohdun limakalvo ei kehity normaalisti paksusti (jos nyt ymmärsin oikein). Synarelan annostus puolittui neljästä päivittäisestä suihkauksesta puoleen, ja tämän myötä yöunetkin paranivat. Alkoi olla jo todella zombie-fiilis, kun unta tuli vain muutama tunti yössä. 

Lääkäri laskeskeli munasolujen aloitusmäärää, mutta en muista kuulleeni mihin lopputulokseen hän pääsi. Jokatapauksessa sain korkeimman mahdollisen päiväannoksen Gonalia, eli 300 yksikköä. Voisiko tämä tarkoittaa pientä munasolujen määrää, se tietysti ikäni huomioonottaen on todennäköistä. Gonalia pistetään joka ilta yhdeksän päivän ajan seuraavaan ultrakäyntiin asti, eli ensi viikon perjantaihin. 

Täällä on viimeisinä neljänä iltana pistelty Gonalia vatsaan, tuttua puuhaa viime syksyltä kun olimme inseminaatiota yrittämässä. Mieheni on ihanasti osallistunut ja olen antanut hänen hoitaa pistokset, vaikka pystyn siihen kyllä ihan itsekin tarvittaessa. :) On kiva tehdä tätä yhteistä projektia yhdessä niin paljon kuin mahdollista. Tästä tuli mieleen samalla se, että koronan takia emme ole päässeet yhdessä klinikalle. Ensi viikon ultran osalta olisi ollut mukava, jos myös hän olisi voinut olla läsnä, koska miehellä voisi tulla mieleen jotain hyviä tarkentavia kysymyksiä joita en itse älyä kysellä, ja toisaalta olisi hyvä, että käynnin tiivistäminen jälkikäteen ei olisi minun hataran muistin varassa. Ensi viikon ultrassa käydään läpi punktiopäivä ja lyödään sen aikataulu lukkoon. 

Mitä tulee Gonal-pistelyyn, olin odottanut ikäviä sivuoireita, mutta toistaiseksi ei juuri mitään - välillä on tuntunut jotain munasarjoissa, mutta hyvin lievästi. Voisiko olla, että isommat tuntemukset ovat vielä edessä ensi viikolla, vai eikö lääke tehoa? No, ei auta kuin olla huolehtimatta liikaa. Huomisen töihin paluun kannalta ei todella haittaa, että mitään tukalaa oloa, pahoinvointia tai muuta ei ole vielä ollut. 

Kävin tällä viikolla myös akupunktiossa sekä vyöhyketerapiassa,  kummatkin erittäin kiinnostavia kokemuksia, teen tästä aiheesta oman postauksen alkuviikosta!

Kohti pitkän kaavan IVF-hoitoa

Tällä viikolla jännättiin taas piinapäivien loppumista - kyseessä olivat viimeiset kuukautiset ennen IVF-hoidon alkamista, joten olin ajatellut että en kauheasti lataisi odotuksia piinailuun. Mutta kukapa siihen pystyy, että ei pisaraakaan elättelisi toivoa, etenkin kun olosuhteet ennen ja jälkeen ovulaation näyttivät ultrassa erittäin otollisilta. IFV-hoitoon liittyneissä ultrissa näkyi potentiaalinen follikeli sekä myöhemmin ovulaation tapahtuminen. Olosuhteet olisivat siis olleet kunnossa, mutta raskaustesti näytti yhtä viivaa jo viikonloppuna, ja ajallaan alkanut vuoto vahvisti asian. 

Raskausoireiksi olin ehtinyt tulkata pienen pistelyn etenkin oikeassa munasarjassa. Ultrannut lääkäri  kertoi, että keltarauhanen näkyi aktiivisena ja oli muodostanut kystankin, joten aimmasta poikkeava pistely johtui varmaan siitä. On se jännä miten sitä löytääkin merkkejä melkein mistä tahansa :D Olisin vaan ollut niin valmis jättämään koko hoitorumban väliin. Mutta eipä voi valittaa, kun ylipäänsä on voitto päästä edes hoitoon (vrt. Hesarin mielipidepalstalla kokemuksiaan jakanut äidiksi toivova, joka kertoo että tällä hetkellä jonot ifv-hoitoon ovat yli 6 kk, karmeeta!). Jäin pohtimaan, että mistä johtuu se, että vuodessa jonotilanne on kasvanut muutamasta kuukaudesta määrittelemättömään. Näkyykö koronakevään sulku pidentyneenä jonona, vai onko hoitoon haluavia koko ajan enemmän? Joka tapauksessa todella kurjaa, koska näissä asioissa nopeus olisi valttia, etenkin meille iäkkäämmille naisille. 

Kaksi vuotta sitten alkanut yrityksemme omin voimin on ollut raskasta ja nyt ei voi kuin tehdä parhaansa hoitojen eteen ja toivoa että, tulosta alkaisi viimein tulla. Omalla kohdallani ikä alkaa olla suurin kysymys ja huolenaihe, joka välillä yön pimeinä tunteina erityisesti aiheuttaa kylmää hikeä ja pelkoa. Tulevaisuus lapsettomana tuntuu värittömältä ja pelkkä ajatus sattuu. Mutta siihen on silti pakko ollut henkisesti alkaa valmistautua, ja miettiä vaihtoehtoisia suunnitelmia. Ehkä nyt kuitenkin katsotaan tämä kortti ensin ennen enempien pirujen maalaamista seinille...

Tuntuu aika kädettömältä tässä vaiheessa, kun haluaisi tehdä edes jotain hoidon onnistumisen eteen. Jos se auttaisi asiaa, juoksisin varmasti maratoonin tai vaikka opettelisin piin desimaalit ulkoa ( :D ).  Kun on tottunut monessa muussa asiassa siihen, että omalla toiminnalla voi edistää elämänsä kulkua, tässä asiasssa ei oikein voi kuin olla. Toimeliaalle ihmiselle se on vaikeaa, miltein mahdotonta. Olen lueskellut muiden hoitokertomuksia ja sieltä poiminut muutaman asian omalle valmistautumislistalleni ifv:ään:

• yritän olla panikoimatta ja keskittyä positiiviseen. Hyvää mieltä tarvitaan kun lääkkeet pistävät hormonitoiminnan sekaisin ja unet ovat olleet viime aikoina todella heikot Synarela-suihkuttelusta johtuen. 
• kysyn lääkäriltä mielipidettä rautainfuusiosta, sillä ferritiiniarvoni oli kesäkuussa vain 35, ja vaikka se on viitearvojen sisällä, raskautta suunnitteleville suositellaan yli 50 arvoa.  Epäilen jo nyt, että meidän klinikka ei erityisemmin kannusta infuusioon tällä arvolla, koska asiaan ei ole puututtu, mutta minulle riittäisi pelkkä lähete ja voisin hyvin kustantaa infuusion itse. 
• varasin ajat akupunktioon (mm. Pohataksi Pohjalta-bloggarin kokemusten pohjalta) ja vyöhyketerapiaan. Voivat olla täysin humpuukia, mutta kun olen päättänyt tehdä ihan kaikkeni, nämäkin tulivat mukaan listalle. 

Foliaattia olen syönyt jo pari vuotta ja vitamiineista menee säännöllisesti D:tä ja B:tä (kasvispohjaisen ruokavalion takia). Ja liikuntaa olen tänä vuonna harrastanut enemmän kuin ikinä ja koen olevani fyysisesti omassa huippukunnossani. Jos se jotain auttaisi tässä projektissa...

Seuraavat stepit meidän polulla ovat ensi keskiviikkona Gonal F:n aloitukseen liittyvä ultrakäynti ja sitä seuraavana maanantaina verikoe, joka muistaakseni oli Gonalin vaikutuksen varmistamiseksi. 

Kärsivällisyyttä toivon itselleni ja teille mahdollisille muille samassa tilanteessa oleville!

Odotettu puhelinsoitto

Toissa viikolla yritin kärsimättömänä ja lomantarpeisena saada viimeisiä työpäiviä ennen lomaa kulumaan, kun kesken kuuman päivän sain yllättäen puhelinsoiton klinikalta. Hoitaja soitteli ja kertoi, että meidän ilmoittautuminen ifv-hoitoon oli mahtunut mukaan tästä kierrosta ja pääsisimme aloittamaan hoidot. Olin aivan ällikällä lyöty, sillä olinhan ilmoittautunut edeltävällä viikolla kierron alettua, ja kun mitään ei kuulunut, tein pikaisia johtopäätöksiä ja oletin jo, että emme tälläkään kertaa pääsisi aloittamaan hoitoa. Onneksi olin väärässä!

Olin todella kiitollinen ja superinnoissani puhelusta ja aloitin heti hoitajan puhelussa antamien aikojen sovittelemisen kalenteriin. Saatiin monta ultra-aikaa ja kummallekin käynnit verikokeissa. Ensimmäisellä käynnillä, jolla tarkistettiin kierron tilanne ennen hormonitoiminnan pysäyttävän suihkeen aloittamista, kävin jo tällä viikolla. Seuraava käynti on reilun parin viikon päästä, jolloin määritetään munasoluja kasvattavan lääkkeen eli pistettävän Gonalin määrä. Siihen vaikuttaa ilmeisesti painon lisäksi se, paljonko munasoluja on omasta takaa (näin ainakin ymmärsin tänään). Kalenteroituina on näiden lisäksi ajat vielä yhteen ultraan ennen punktiota, sekä yhteen verikokeeseen.

Miten iloiseksi sitä ihminen voi tulla tällaisesta asiasta. Puhelun pienen tylsyyden keskelle toi kerrankin hyviä uutisia ja selkeän hoitosuunnitelman, joka toivottavasti tällä kertaa onnistuisi. Ja tyytyväinen olen siitäkin, että hoidon aloittaminen ajoittuu pistoksia lukuunottamatta kesälomalle, jos kroppa reagoi lääkkeisiin jotenkin ikävästi. Nenään aamuin ja illoin suihkittavan Synarelan kerrotaan aiheuttavan vaihdevuosioreita, mutta ne eivät juurikaan pelota. Näin parin päivän suihkimisen jäljiltä olen huomannut vaikutuksia ainoastaan nukahtamisessa: unen saanti kestää ja pyörin sängyssä hyrrän lailla. Tosin ajoittaisesta huonosta nukkumisesta kärsineenä en tietysti voi varmasti sanoa, johtuuko tämän viikkoinen yökyöpelöinti lääkkeestä vai ei. Ensi yöksi ajattelin varautua meditaatio- tai muun rentouttavan äänitteen kuuntelulla ja pidän jalkoja ylhäällä ennen nukkumaan menoa jos se hieman rauhoittaisi menoa.

Omalla tavallaan jännittää pienesti myös, että olisiko mitään mahdollisuutta että viime ovulaatio olisi tuottanut mitään tulosta raskautumisrintamalla. Nyt negatiivinen raskaustesti ei toivottavasti aiheuta  samanlaista maton alta vetämisen tunnetta kuin yleensä, sillä jo muutaman viikon sisällä tapahtuu isoja. Vihdoin!

Tämän viikkoisella ultrakäynnillä oli ensimmäisen kerran sama hoitava lääkäri, kuin kerran aiemmin (taisi olla toinen käyntimme Lapsettomuusklinikalla). Yleensä siis lääkäri on joka kerta uusi henkilö. Olen miettinyt, että tässä ainakin on iso ero yksityisen ja julkisen välillä, kun julkisella puolella ei ole juuri meidän tapaukseen omistautunutta lääkäriä. Toisaalta näen siinä myös hyvää, että olemme päässeet keskustelemaan useamman lääkärin kanssa ja he ovat myös käyneet meidän tilannetta läpi. Tämä kenties vähentää mokien mahdollisuutta, joita luulisi myös lapsettomuushoidoissa sattuvan.

Positiivisin miettein siis jatkan lomailua ja odotan mitä tuleman pitää. Jo kuukauden sisällä olen mahdollisesti saanut ensimmäisen kerran alkion matkaan, jolloin jännityskerroin alkaa olemaan jo melkoisen suuri!

Kesänviettoa lapsettomana

Näinhän sitä taas kesää vietellään lapsettomana, ja heinäkuussa tulee täyteen kaksi vuotta yrittämisen aloittamisesta. Se aika on täynnä loputtomia ovulaatio- ja raskaustestien tekemisiä, odottamista (ovulaatiota, piinapäiviä ja kaikkea siltä väliltä), toiveikkuutta, pettymyksiä, toivon hiipumista, suruakin. Ja loputtomasti kysymyksiä ja uteluita ihmisiltä ympäriltä, jotka meidän tavoin haluaisivat kuulla jo ilouutisia.

Ennen vielä osasin repiä jotain hyötyä tai iloa siitä, että en olekaan raskaana. Enää mahdollisuus lasiin tai pariin viiniä ei jaksa edes innostaa, kun eniten toivoisi että olisi siinä tilassa, että niitä ei voi  nauttia. Eihän alkoholin käyttäminen toki pakollista ole, mutta välillä ei vaan jaksa olla selittämässä miksi lasissa on vaan vettä.

No, ei elämä toki pelkkää lapsen yrittämistä ole, mutta nyt juuri kun elämä jotenkin muutenkin junnaa paikoillaan, ja on kesä ilman normaalia ulkomaanmatkailua ja sen suunnittelua, korostuu lapsettomuus erityisen paljon. Harmittaa, ja on kovin voimaton olo koko asian suhteen. Kun ei voi itse enää mitään enempää tehdä asian eteen, kuin jo mitä on tehnyt matkan varrella.

Pieni helpotus tähän ikävien ajatusten keskelle tuli tällä viikolla, kun käytyäni verikokeessa sain tietää, että kilpirauhasarvoni THS oli 3,3. Eli, aiemmin saatu verikokeen THS-tulos 4,6 olikin ehkä vain hetkellistä vaihtelua. Nyt on edes toivo päästä IVF-hoitoon, kun arvo ei todennäköisesti viittaa kilpirauhasen vajaatoimintaan. IVF-hoidoissa tulee tuon arvon olla täysin kunnossa, näin kuulin klinikalla viimeksi.

Tällä viikolla myös piinapäivät päättyivät, oli vahvasti tunne että eihän siellä raskautta ole, kun kaikki oireet puuttuivat, ja niihän se sitten olikin. Olen niin kovin kyllästynyt vahtaamaan veren merkkejä vessakäynneillä, että lopulta kuukautisten alkaessa täysin ajallaan se tuntui lähinnä helpotukselta tietää varmasti tilanne epätietoisuuden sijasta.

Vielä neljä työpäivää ennen kuukauden kesälomaa. Pientä jännitystä elämään tuo ensi viikon työhaastattelu, vaikkakin ärsyttää myös kovasti koska en olisi enää halunnut vaihtaa työpaikkaa ennen äitiyslomaa. Uusi työ olisi vähän haastavampi ja ns. järkevä liike minulle tässä kohdassa. Ettei aivan kaikki seisoisi tämän lapsiasian takia. No, katsotaan miten tilanne etenee, pohdin mahdollista vaihtamista sitten kun tiedän tarjolla olevasta paikasta enemmän...