sunnuntai 9. elokuuta 2020

Viimeisimmät ivf-kuulumiset

Terveisiä keskeltä ivf-hoitoa, ajallisesti jo yli puolivälissä mennään pitkän kaavan hoitoputkea. :)

Tähän viikkoon, joka oli samalla viimeinen kesälomaviikoistani, on kuulunut niin Synarela-suihkeita kuin keskiviikkona aloitettuja GonalF-pistoksia.

Keskiviikkoisella ultrakäynnillä havaittiin, että Synarelan vaikutus kohtuun on ollut sitä mitä pitääkin, helpotus! Synarela estää keltarauhasta muodostumasta liian aikaisin ja munasolua irtoamasta itsestään. Eli munasarjojeni omaa toimintaa on lähdetty ajamaan alas, joka tarkoittaa esimerkiksi sitä, että ovulaatiota ei tullut silloin  kun olisi tällä viikolla pitänyt, ja kohdun limakalvo ei kehity normaalisti paksusti (jos nyt ymmärsin oikein). Synarelan annostus puolittui neljästä päivittäisestä suihkauksesta puoleen, ja tämän myötä yöunetkin paranivat. Alkoi olla jo todella zombie-fiilis, kun unta tuli vain muutama tunti yössä. 

Lääkäri laskeskeli munasolujen aloitusmäärää, mutta en muista kuulleeni mihin lopputulokseen hän pääsi. Jokatapauksessa sain korkeimman mahdollisen päiväannoksen Gonalia, eli 300 yksikköä. Voisiko tämä tarkoittaa pientä munasolujen määrää, se tietysti ikäni huomioonottaen on todennäköistä. Gonalia pistetään joka ilta yhdeksän päivän ajan seuraavaan ultrakäyntiin asti, eli ensi viikon perjantaihin. 

Täällä on viimeisinä neljänä iltana pistelty Gonalia vatsaan, tuttua puuhaa viime syksyltä kun olimme inseminaatiota yrittämässä. Mieheni on ihanasti osallistunut ja olen antanut hänen hoitaa pistokset, vaikka pystyn siihen kyllä ihan itsekin tarvittaessa. :) On kiva tehdä tätä yhteistä projektia yhdessä niin paljon kuin mahdollista. Tästä tuli mieleen samalla se, että koronan takia emme ole päässeet yhdessä klinikalle. Ensi viikon ultran osalta olisi ollut mukava, jos myös hän olisi voinut olla läsnä, koska miehellä voisi tulla mieleen jotain hyviä tarkentavia kysymyksiä joita en itse älyä kysellä, ja toisaalta olisi hyvä, että käynnin tiivistäminen jälkikäteen ei olisi minun hataran muistin varassa. Ensi viikon ultrassa käydään läpi punktiopäivä ja lyödään sen aikataulu lukkoon. 

Mitä tulee Gonal-pistelyyn, olin odottanut ikäviä sivuoireita, mutta toistaiseksi ei juuri mitään - välillä on tuntunut jotain munasarjoissa, mutta hyvin lievästi. Voisiko olla, että isommat tuntemukset ovat vielä edessä ensi viikolla, vai eikö lääke tehoa? No, ei auta kuin olla huolehtimatta liikaa. Huomisen töihin paluun kannalta ei todella haittaa, että mitään tukalaa oloa, pahoinvointia tai muuta ei ole vielä ollut. 

Kävin tällä viikolla myös akupunktiossa sekä vyöhyketerapiassa,  kummatkin erittäin kiinnostavia kokemuksia, teen tästä aiheesta oman postauksen alkuviikosta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä ihmeessä kommentti!