Pyöräilyä sateessa

On lohdullista muistaa kaiken lapsettomuushoitokipuilun keskellä, että olen ihmisenä muutakin kuin lapsettomuudesta kärsivä henkilö. Se tuppaa välillä unohtumaan tämän elämän kovin täyttävän projektin pyörteissä. Vaikka perhe on korkeimmalla sijalla toiveideni listalla, ei elämäntilanteeni ole yhtään hullumpi loppujen lopuksi. Nyt olen tilanteessa, josta saatoin vain haaveilla vielä kolme vuotta sitten. Aina ei ole ollut näin hyvin. 

Eilen olin pitkästä aikaa yinjooga-tunnilla ja siinä itseenipäin kääntyessä tämä muistutus kirkastui ja löysin sisältäni ajatuksia ja tunteita jotka liittyvät minuun ihmisenä ilman lapsettomuuden viittaa harteilla. Tämä tuntui hyvältä ja rauhoitti laukalla juoksevia ajatuksiani.

Samana päivänä kaatosade yllätti pyöräilijän ja huomasin pitkästä aikaa tuntevani oloni vapautuneeksi ja vapaaksi. Läpimärkänä, sateen sumentaessa näkökentän. Ilman epävarmuutta, olihan selvää miten hoidon kanssa kävi, ei tarvitse sitäkään tässä jännättä. Surusta huolimatta pystyin nauramaan koko koomisen näköiselle itselleni joka rämpii vaikka kaatosateen läpi perille. Suru on siellä jossain, mutta elämän jokin kantava voima on isompi ja tuntuu kannattelevan läpi tämänkin tilanteen.

Harmittaa toki, että lapsionni ei meidän kohdalle vielä sattunut, mutta jaksan pitää kiinni uskosta, että tällä kaikella on joku tarkoitus. Eniten haluaisin tietää, olisiko jotain, mitä voisin itse tehdä eri tavalla seuraavalla kerralla. Kun meillä ei ole ihan toivoton tilanne, raskaus onnistui jo kerran luomusti ja nytkin se yksi ainoa kypsä munasolui hedelmöittyi lääkärin mukaan priimalaatuiseksi.

Lueskelin vähän aikaa sitten netin syövereistä löytynyttä opinnäytetyötä, jonka tulosten mukaan kolmipäiväisen ja 6-soluisen alkion tulevaisuus näyttää huonommalta kuin 8-soluisen - meidän alkio oli siirtopäivänä kolmipäiväinen ja kuusisoluinen. Jospa ensi kerralla menisi tässä suhteessa paremmin.

Mietin jo jatkoa hoitotaipaleella, milloin ja miten sitä seuraa meille. Toivon tietysti, että päästäisi jo seuraavista kuukautisista ilmoittautumaan mukaan. Kyselin punktiossa, että joutuuko toiseen ivf-hoitoon jonottamaan uudestaan sen pitkän jonotuksen, tähän hoitaja vastasi onneksi että ei, jonotus tapahtuu vain kertaalleen. 

Toinen huoli koskee hoitomuotoa, toivoisin nimittäin tällä kertaa lyhyttä kaavaa. Kahdesta syystä: ensinnäkin vaikka pitkä hoitokaava tuottaa ilmeisesti ensimmäista kertaa tehtävässä ivf:ssä paremman tuloksen, toisella hoitokerralla lyhyt kaava toimii paremmin tämän tietolähteen perusteella. Toisekseen pitkään hoitokaavaan kuuluva lääke Synarela vei yöuneni useamman viikon ajaksi ja se olisi raskasta työssäjaksamista ajatellen (viimeksi olin suurimman osan ajasta lomalla, joten tokkurassa päivisin oleminen ei haitannut niin paljoa). 

Millä mielin tulevia viikkoja kohti? Nyt on vähän sellainen tunne, että tekisi mieli eristäytyä muusta maailmasta siihen asti, että on jotain positiivista kerrottavaa. Menin hölmönä kertomaan niin monelle läheiselle, keitä tapasin kesän aikana, meidän hoidoista, ja nyt kun kävi miten kävi, on vähän tylsää kohdata näitä ystäviä. Osaisipa olla sillä tavalla salaperäinen ystävä, että ei aina kertoisi niin paljoa sellaista joka kannattaisi pitää vielä piilossa. Vaikka toisaalta tuntuisi myös vähän valheelliselta olla kertomatta asiasta joka täyttää elämän suunnilleen kokonaan. 

Haluaisin vain käpertyä omaan kolooni ja pysytellä siellä koko syksyn, onneksi töiden suhteen se on melkein mahdollista kun etätyöt jatkuvat. Taidan myös välttyä yhdiltä kastejuhlilta, joita olin jo etukäteen mielessäni jännännyt. Mieheni ystävän pian syntyvästä lapsesta piti tulla mieheni kummilapsi, mutta jostain syystä mies ei halunnut kummiksi jollen minä hänen vaimona olisi myös kummi. Ja ilmeisesti ystävät päätyivät siihen, että kummintehtävää ei meille kummallekin anneta. Olin vähän ihmeissäni tästä mieheni päätöksestä, koska enhän itse todellakaan hinkunut kummitehtävän perään kun en ole niin läheinen näiden ystävien kanssa. Ja omiakin kummilapsia löytyy toki. Lähdin netin palstoilta lueskelemaan onko tällainen avioparin pyytäminen yhdessä kummeiksi tyypillistä. Huomasin, että ihmiset jakautuvat suunnilleen kahteen koulukuntaan: toiset pyytävät avioparia yhdessä kummeiksi, ja toiset vain sitä itselleen läheisempää osapuolta. Eipä ole vielä itseä tarvinnut mahdollisilla kummiajatuksilla rasittaa, tekisin sen joka tapauksessa vasta raskauden loppuosassa, jos siihen asti joskus päästään.

Vaikeasti hyväksyttäviä asioita

Vaaleanpunaiseksi sekoittuneet Lugesteron-jäljet alushousuissa varmistivat omia epäilyksiä, jotka olivat vallanneet mieleni kun alkion siirtoa seurasi täydellinen raskausoireettomuus. Ei tuo tämä hoitokierroskaan sitä iloista uutista, jota olemme jo niin pitkään odottaneet. 

Surullinen ja vähän toivoton olo. Jos olisi edes alkioita pakastimessa... nyt koko ivf-rumba alkaa taas alusta ja kestää ties miten pitkään ennen kuin päästään seuraavan kerran jännäämään piinapäiviä. 

Blaah, sanon minä. Miksi tämän pitää olla näin vaikeaa. 

Yksi ja ainoa

Viime viikko oli vuoden dramaattisin tähän asti, vaikka kuluvaan vuoteen mahtuu keväinen keskenmeno ja koko tämä viheliäinen pandemia-aika. Monen viikon hoitotaipaleen päättymisessä jännitysmomentteineen oli riittävästi actionia vähäksi aikaa... 

Munasolupunktio oli toimenpiteenä helppo ja kivuttomampi kuin olin kuvitellut. Hoitajat olivat taas, kuten aina, aivan ihania, kohtasivat asiakkaana niin huomioivasti että en voi kun ällistellä. Toimenpiteen aikana ei sattunut, korkeintaan vähän nipisti ajoittain, suoraan suoneen lisätyn voimakkaan kipulääkkeen ansiosta. Mieheni pääsi maski päässä istumaan toimeenpiteen ajaksi viereeni, joten oltiin siinä tilanteessa yhdessä, muuten ei kumppanit saaneet osallistua. Toimenpiteestä toipuminen lähti yllättävän hyvin käyntiin, kun jo puolen tunnin päästä tuntui että tässähän on jo ihan hyvä olla. Ensin piti syödä evästä ja käydä vessassa, ennenkuin kotiin pääsi lähtemään.  

Päivän ikävämpi puoli paljastui juuri ennen lähtöäni klinikalta, kun sain kuulla että löydetyistä seitsemästä follikelista vain kolmen sisällä oli munasolu. Tässä kohdassa neuvottiin, että voi hyvin käydä niin, että mitään siirrettävää ei punktiosta seuraa, jolloin hoitaja soittelee ennen (kolmantena päivänä punktiosta olevaa) siirtoa ja peruu ajan. 

Pieni toivon kipinä vaihtui järkytykseen seuraavana aamuna, kun hoitopolulle ilmestyi tieto, että vain yksi munasolu oli kypsä ja hedelmöittynyt. Yksi ainoa. 

Huono uutinen vei mielen matalaksi ja itkin päivän mittaan surren kurjaa kohtaloamme. Kaikki tämä vaiva hoidon eteen ja tuloksena ei päästäisi edes yhtä alkiota siirtämään. 

Päivät viime perjantaiksi varattuun alkionsiirtoon kuluivat tuskallisen hitaasti ja odotin koko ajan puhelua, jossa kerrottaisiin, että se meidän ainukainen alkio ei ole kehittynyt kuten piti, ja että siirtoaika on peruttu. Kun puhelin lopulta soi siirtopäivän eli perjantain aamuna, olin jo kohtaloomme alistunut ja valmis ottamaan huonot uutiset vastaan. Puhelinmyyjän reipas tervehdys oli siinä kohdassa iloisempi yllätys kuin ikinä. :) 

Odottamaani soittoa klinikalta ei koskaan tullut, vaan sen sijasta pääsin klinikalle ottamaan matkaan 6-soluiseksi kehittyneen alkionpalluran, joka on nyt meidän ainoa toivo tällä kierroksella. Sanat eivät riitä kuvamaan helpotustani, vaikka realistisesti ajatellen tilastolliset mahdollisuudet ovat pienet tällä raskaudella. Mutta on se silti mahdollisuus, jee!

Piinapäivistä tähän asti ei oikein ole raportoitavaa, paitsi että Lugesteron valuu yhtä paljon kuin ennenkin, tuntuu että mitään ei imeydy... Mitään muita tuntemuksia en ole havainnut toistaiseksi... Saa nähdä kauanko sitä malttaa olla testailematta, kun klinikan määrämä testipäivä on vasta 4.9. Mutta fiilis on rauhallinen, kun enää ei voi tehdä oikein mitään asian eteen. 

Viimeinen ultra ennen punktiota

Töihinpalaaminen maanantaina ja vilkastunut sosiaalinen elämä pitivät koko viikon kiireisenä, ehkä ihan hyvä että en kerennyt jännittämään perjantain ultraa ihan niin paljoa. Mutta kieltämättä vaikeaa on ollut motivoitua töistä, kun muuten elämä pyörii ivf-projektin ympärillä.  

Gonal-pistely ja Synarela-suihkuttelut jatkuivat koko viikon torstaille asti, mutta olo pysyi kumman hyvänä. Ainoa ikävä tuntemus oli torstaina, kun kesken työpalaverin vatsaa alkoi vääntämään, joku kummallinen pahoinvoinnin ja kivun sekoitus siellä jylläsi tunnin ajan, ja sitten hävisi. Tämä että vahvat lääkkeet eivät aiheuta juurikaan oireita melkein harmitti, koska se sai pohtimaan lääkkeiden tehoa ja kertyykö niitä muniksia vai ei.

Ikävä totuus paljastui eilen ultrassa viimeisellä kontrollikäynnillä ennen punktiota: munasoluja näkyi kokonaiset kolme kappaletta oikealla ja kaksi vasemmalla. :( :( Ei kummoinen saalis tosiaankaan. Lääkäri lohdutteli, että "vain yksi hyvä riittää", mutta eipä se siinä pettymyksessä paljoa lohduttanut. Kaiken huipuksi vasen munasarja on jotenkin kohdun takana huonossa asennossa niin, että munasarjaan on vaikea päästä käsiksi ja punktio on hankala tehdä. Toivotaan, että sieltä saadaan kaiveltua munat ylipäänsä talteen.

Muita havaintoja olivat kohdun limakalvon paksuus, muistaakseni 7,9 mm ja follikkeleiden koko, 15-19 mm. Ovat kehittyneet eri tahtia, joten lääkäri soitti kollegaltaan mielipidettä, kannattaisiko punktio tehdä seuraavalla viikolla maanantaina vai tiistaina - lopulta sopivat tiistain, että nuo 15 milliset ehtivät vielä kasvaa vähän lisää. Synarela kuulema jarruttaa isompien follien kasvua siihen asti. 

Sain ohjeeksi pistää vielä kahtena iltana Gonalia ja sunnuntaina on Ovitrelle-irrotuspiikin vuoro. Eli tältä kierrokselta alkaa pistely olemaan loppusuoralla, jee. Vaikka ei nyt kovin hurraa-fiilikset ole päällä, kun munasaalis oli noin kehno. Lääkäri sivusi puheissaan jo mahdollista tulevaisuutta, kun vähän huolehdin tilanteesta. Mahdollisuuksissa on esimerkiksi lääkkeen vaihto toiseen (Gonalin sijasta voi käyttää muitakin vastaavia) ja "muiden ratkaisujen pohtiminen". Näitä hän ei kiireisen oloisena avannut sen enempää. 

Googlailtiin miehen kanssa myöhemmin päivällä netin syövereitä ja löytyihän sieltä tarinoita valtavista munasolumääristä ivf-hoidossa - joillakin määrä voi olla kymmeniä (jopa 40, ihan käsittämätöntä). Onneksi vastaan tuli myös näitä tarinoita, jotta mekin jaksetaan pitää lippu korkealla ensi viikkoon asti, eikä lyödä hanskoja kokonaan tiskiin jo nyt. 

Kummastutti kovasti se, kun viime syksynä ovulaation induktiohoidossa piikitin murto-osan annosta Gonalia ja silloin munasoluja oli kertynyt suunnilleen sama määrä. Voi miksi mun keho ei nyt suostunut yhteistyöhön tällä kertaa, nyyh. Lääkäri mainitsi, että munasolujen alhaisella aloitusmäärällä kertymä oli ihan normaali, ehkä muutama enemmän olisi voinut olla. Ei tosiaan kovin hyvä tuuri ole taas matkassa. :/ 

Iltaan mennessä oloni rauhoittui ja pettymyksen tunne vaihtui tyyneyteen. En olisi voinut toimia missään toisin, parhaani olen tehnyt ja nyt meni näin, sille ei voi enää mitään joten turha murehtia. Jollain tasolla uskon kohtaloon, ja siihen että asiat menevät niin kuin niiden kuuluu mennä. Mieheni tuntuu olevan nyt tällä hetkellä huolestuneempi kuin minä, se vähän harmittaa koska haluaisin niin kovasti tehdä hänestä isän. 

Vielä kolme yötä punktioon, ei malttaisi odottaa ensi tiistaita. Siitä voi tulla kurja viikko, jos meiltä ei kerry mitään siirrettävää. Katseltiin ifv- ja muiden vastaavien hoitojen HUSin tilastoja ja niistä pystyi laskemaan, että punktioita tehdään noin 20 % enemmän kuin siirtoja. Ei siis olisi edes kovin harvinaista, jos siirtoon ei päästä. 

Se piti vielä kertoa teille, jotka kenties kärsitte alhaisesta ferritiinistä kuten minä: edellisellä ultrakäynnillä kysyin lääkäriltä lähetettä rautainfusioon, eli siihen että rautaa tykitetään suoraan suoneen. Tämä on paljon tehokkaampi tapa kasvattaa ferriitiiniä verrattuna esim. tablettien syömiseen. Lääkäri oli sitä mieltä, että mun arvo 35 on "ihan hyvä", samoin hemoglobiini on loistava, ja heidän alaraja ferritiinille on 30 luokkaa, joten infuusiota ei tarvita. Ja kuulema uuden tiedon mukaan rautainfuusiota ei edes tehdä, jos mielii tulla raskaaksi 1-2 kuukauden sisällä. Kovin ristiriitaista tieto tältä osin, kun vertaa lukemiini muihin kokemuksiin. Mutta toki luotan siihen, että tietävät mitä tekevät, joten tällä mennään. 

Näissä tunnelmissa kohti ensi viikon punktiota! Aurinkoa viikonloppuun kaikille. :)

Viimeisimmät ivf-kuulumiset

Terveisiä keskeltä ivf-hoitoa, ajallisesti jo yli puolivälissä mennään pitkän kaavan hoitoputkea. :)

Tähän viikkoon, joka oli samalla viimeinen kesälomaviikoistani, on kuulunut niin Synarela-suihkeita kuin keskiviikkona aloitettuja GonalF-pistoksia.

Keskiviikkoisella ultrakäynnillä havaittiin, että Synarelan vaikutus kohtuun on ollut sitä mitä pitääkin, helpotus! Synarela estää keltarauhasta muodostumasta liian aikaisin ja munasolua irtoamasta itsestään. Eli munasarjojeni omaa toimintaa on lähdetty ajamaan alas, joka tarkoittaa esimerkiksi sitä, että ovulaatiota ei tullut silloin  kun olisi tällä viikolla pitänyt, ja kohdun limakalvo ei kehity normaalisti paksusti (jos nyt ymmärsin oikein). Synarelan annostus puolittui neljästä päivittäisestä suihkauksesta puoleen, ja tämän myötä yöunetkin paranivat. Alkoi olla jo todella zombie-fiilis, kun unta tuli vain muutama tunti yössä. 

Lääkäri laskeskeli munasolujen aloitusmäärää, mutta en muista kuulleeni mihin lopputulokseen hän pääsi. Jokatapauksessa sain korkeimman mahdollisen päiväannoksen Gonalia, eli 300 yksikköä. Voisiko tämä tarkoittaa pientä munasolujen määrää, se tietysti ikäni huomioonottaen on todennäköistä. Gonalia pistetään joka ilta yhdeksän päivän ajan seuraavaan ultrakäyntiin asti, eli ensi viikon perjantaihin. 

Täällä on viimeisinä neljänä iltana pistelty Gonalia vatsaan, tuttua puuhaa viime syksyltä kun olimme inseminaatiota yrittämässä. Mieheni on ihanasti osallistunut ja olen antanut hänen hoitaa pistokset, vaikka pystyn siihen kyllä ihan itsekin tarvittaessa. :) On kiva tehdä tätä yhteistä projektia yhdessä niin paljon kuin mahdollista. Tästä tuli mieleen samalla se, että koronan takia emme ole päässeet yhdessä klinikalle. Ensi viikon ultran osalta olisi ollut mukava, jos myös hän olisi voinut olla läsnä, koska miehellä voisi tulla mieleen jotain hyviä tarkentavia kysymyksiä joita en itse älyä kysellä, ja toisaalta olisi hyvä, että käynnin tiivistäminen jälkikäteen ei olisi minun hataran muistin varassa. Ensi viikon ultrassa käydään läpi punktiopäivä ja lyödään sen aikataulu lukkoon. 

Mitä tulee Gonal-pistelyyn, olin odottanut ikäviä sivuoireita, mutta toistaiseksi ei juuri mitään - välillä on tuntunut jotain munasarjoissa, mutta hyvin lievästi. Voisiko olla, että isommat tuntemukset ovat vielä edessä ensi viikolla, vai eikö lääke tehoa? No, ei auta kuin olla huolehtimatta liikaa. Huomisen töihin paluun kannalta ei todella haittaa, että mitään tukalaa oloa, pahoinvointia tai muuta ei ole vielä ollut. 

Kävin tällä viikolla myös akupunktiossa sekä vyöhyketerapiassa,  kummatkin erittäin kiinnostavia kokemuksia, teen tästä aiheesta oman postauksen alkuviikosta!

Kohti pitkän kaavan IVF-hoitoa

Tällä viikolla jännättiin taas piinapäivien loppumista - kyseessä olivat viimeiset kuukautiset ennen IVF-hoidon alkamista, joten olin ajatellut että en kauheasti lataisi odotuksia piinailuun. Mutta kukapa siihen pystyy, että ei pisaraakaan elättelisi toivoa, etenkin kun olosuhteet ennen ja jälkeen ovulaation näyttivät ultrassa erittäin otollisilta. IFV-hoitoon liittyneissä ultrissa näkyi potentiaalinen follikeli sekä myöhemmin ovulaation tapahtuminen. Olosuhteet olisivat siis olleet kunnossa, mutta raskaustesti näytti yhtä viivaa jo viikonloppuna, ja ajallaan alkanut vuoto vahvisti asian. 

Raskausoireiksi olin ehtinyt tulkata pienen pistelyn etenkin oikeassa munasarjassa. Ultrannut lääkäri  kertoi, että keltarauhanen näkyi aktiivisena ja oli muodostanut kystankin, joten aimmasta poikkeava pistely johtui varmaan siitä. On se jännä miten sitä löytääkin merkkejä melkein mistä tahansa :D Olisin vaan ollut niin valmis jättämään koko hoitorumban väliin. Mutta eipä voi valittaa, kun ylipäänsä on voitto päästä edes hoitoon (vrt. Hesarin mielipidepalstalla kokemuksiaan jakanut äidiksi toivova, joka kertoo että tällä hetkellä jonot ifv-hoitoon ovat yli 6 kk, karmeeta!). Jäin pohtimaan, että mistä johtuu se, että vuodessa jonotilanne on kasvanut muutamasta kuukaudesta määrittelemättömään. Näkyykö koronakevään sulku pidentyneenä jonona, vai onko hoitoon haluavia koko ajan enemmän? Joka tapauksessa todella kurjaa, koska näissä asioissa nopeus olisi valttia, etenkin meille iäkkäämmille naisille. 

Kaksi vuotta sitten alkanut yrityksemme omin voimin on ollut raskasta ja nyt ei voi kuin tehdä parhaansa hoitojen eteen ja toivoa että, tulosta alkaisi viimein tulla. Omalla kohdallani ikä alkaa olla suurin kysymys ja huolenaihe, joka välillä yön pimeinä tunteina erityisesti aiheuttaa kylmää hikeä ja pelkoa. Tulevaisuus lapsettomana tuntuu värittömältä ja pelkkä ajatus sattuu. Mutta siihen on silti pakko ollut henkisesti alkaa valmistautua, ja miettiä vaihtoehtoisia suunnitelmia. Ehkä nyt kuitenkin katsotaan tämä kortti ensin ennen enempien pirujen maalaamista seinille...

Tuntuu aika kädettömältä tässä vaiheessa, kun haluaisi tehdä edes jotain hoidon onnistumisen eteen. Jos se auttaisi asiaa, juoksisin varmasti maratoonin tai vaikka opettelisin piin desimaalit ulkoa ( :D ).  Kun on tottunut monessa muussa asiassa siihen, että omalla toiminnalla voi edistää elämänsä kulkua, tässä asiasssa ei oikein voi kuin olla. Toimeliaalle ihmiselle se on vaikeaa, miltein mahdotonta. Olen lueskellut muiden hoitokertomuksia ja sieltä poiminut muutaman asian omalle valmistautumislistalleni ifv:ään:

• yritän olla panikoimatta ja keskittyä positiiviseen. Hyvää mieltä tarvitaan kun lääkkeet pistävät hormonitoiminnan sekaisin ja unet ovat olleet viime aikoina todella heikot Synarela-suihkuttelusta johtuen. 
• kysyn lääkäriltä mielipidettä rautainfuusiosta, sillä ferritiiniarvoni oli kesäkuussa vain 35, ja vaikka se on viitearvojen sisällä, raskautta suunnitteleville suositellaan yli 50 arvoa.  Epäilen jo nyt, että meidän klinikka ei erityisemmin kannusta infuusioon tällä arvolla, koska asiaan ei ole puututtu, mutta minulle riittäisi pelkkä lähete ja voisin hyvin kustantaa infuusion itse. 
• varasin ajat akupunktioon (mm. Pohataksi Pohjalta-bloggarin kokemusten pohjalta) ja vyöhyketerapiaan. Voivat olla täysin humpuukia, mutta kun olen päättänyt tehdä ihan kaikkeni, nämäkin tulivat mukaan listalle. 

Foliaattia olen syönyt jo pari vuotta ja vitamiineista menee säännöllisesti D:tä ja B:tä (kasvispohjaisen ruokavalion takia). Ja liikuntaa olen tänä vuonna harrastanut enemmän kuin ikinä ja koen olevani fyysisesti omassa huippukunnossani. Jos se jotain auttaisi tässä projektissa...

Seuraavat stepit meidän polulla ovat ensi keskiviikkona Gonal F:n aloitukseen liittyvä ultrakäynti ja sitä seuraavana maanantaina verikoe, joka muistaakseni oli Gonalin vaikutuksen varmistamiseksi. 

Kärsivällisyyttä toivon itselleni ja teille mahdollisille muille samassa tilanteessa oleville!