On lohdullista muistaa kaiken lapsettomuushoitokipuilun keskellä, että olen ihmisenä muutakin kuin lapsettomuudesta kärsivä henkilö. Se tuppaa välillä unohtumaan tämän elämän kovin täyttävän projektin pyörteissä. Vaikka perhe on korkeimmalla sijalla toiveideni listalla, ei elämäntilanteeni ole yhtään hullumpi loppujen lopuksi. Nyt olen tilanteessa, josta saatoin vain haaveilla vielä kolme vuotta sitten. Aina ei ole ollut näin hyvin.
Eilen olin pitkästä aikaa yinjooga-tunnilla ja siinä itseenipäin kääntyessä tämä muistutus kirkastui ja löysin sisältäni ajatuksia ja tunteita jotka liittyvät minuun ihmisenä ilman lapsettomuuden viittaa harteilla. Tämä tuntui hyvältä ja rauhoitti laukalla juoksevia ajatuksiani.
Samana päivänä kaatosade yllätti pyöräilijän ja huomasin pitkästä aikaa tuntevani oloni vapautuneeksi ja vapaaksi. Läpimärkänä, sateen sumentaessa näkökentän. Ilman epävarmuutta, olihan selvää miten hoidon kanssa kävi, ei tarvitse sitäkään tässä jännättä. Surusta huolimatta pystyin nauramaan koko koomisen näköiselle itselleni joka rämpii vaikka kaatosateen läpi perille. Suru on siellä jossain, mutta elämän jokin kantava voima on isompi ja tuntuu kannattelevan läpi tämänkin tilanteen.
Harmittaa toki, että lapsionni ei meidän kohdalle vielä sattunut, mutta jaksan pitää kiinni uskosta, että tällä kaikella on joku tarkoitus. Eniten haluaisin tietää, olisiko jotain, mitä voisin itse tehdä eri tavalla seuraavalla kerralla. Kun meillä ei ole ihan toivoton tilanne, raskaus onnistui jo kerran luomusti ja nytkin se yksi ainoa kypsä munasolui hedelmöittyi lääkärin mukaan priimalaatuiseksi.
Lueskelin vähän aikaa sitten netin syövereistä löytynyttä opinnäytetyötä, jonka tulosten mukaan kolmipäiväisen ja 6-soluisen alkion tulevaisuus näyttää huonommalta kuin 8-soluisen - meidän alkio oli siirtopäivänä kolmipäiväinen ja kuusisoluinen. Jospa ensi kerralla menisi tässä suhteessa paremmin.
Mietin jo jatkoa hoitotaipaleella, milloin ja miten sitä seuraa meille. Toivon tietysti, että päästäisi jo seuraavista kuukautisista ilmoittautumaan mukaan. Kyselin punktiossa, että joutuuko toiseen ivf-hoitoon jonottamaan uudestaan sen pitkän jonotuksen, tähän hoitaja vastasi onneksi että ei, jonotus tapahtuu vain kertaalleen.
Toinen huoli koskee hoitomuotoa, toivoisin nimittäin tällä kertaa lyhyttä kaavaa. Kahdesta syystä: ensinnäkin vaikka pitkä hoitokaava tuottaa ilmeisesti ensimmäista kertaa tehtävässä ivf:ssä paremman tuloksen, toisella hoitokerralla lyhyt kaava toimii paremmin tämän tietolähteen perusteella. Toisekseen pitkään hoitokaavaan kuuluva lääke Synarela vei yöuneni useamman viikon ajaksi ja se olisi raskasta työssäjaksamista ajatellen (viimeksi olin suurimman osan ajasta lomalla, joten tokkurassa päivisin oleminen ei haitannut niin paljoa).
Millä mielin tulevia viikkoja kohti? Nyt on vähän sellainen tunne, että tekisi mieli eristäytyä muusta maailmasta siihen asti, että on jotain positiivista kerrottavaa. Menin hölmönä kertomaan niin monelle läheiselle, keitä tapasin kesän aikana, meidän hoidoista, ja nyt kun kävi miten kävi, on vähän tylsää kohdata näitä ystäviä. Osaisipa olla sillä tavalla salaperäinen ystävä, että ei aina kertoisi niin paljoa sellaista joka kannattaisi pitää vielä piilossa. Vaikka toisaalta tuntuisi myös vähän valheelliselta olla kertomatta asiasta joka täyttää elämän suunnilleen kokonaan.
Haluaisin vain käpertyä omaan kolooni ja pysytellä siellä koko syksyn, onneksi töiden suhteen se on melkein mahdollista kun etätyöt jatkuvat. Taidan myös välttyä yhdiltä kastejuhlilta, joita olin jo etukäteen mielessäni jännännyt. Mieheni ystävän pian syntyvästä lapsesta piti tulla mieheni kummilapsi, mutta jostain syystä mies ei halunnut kummiksi jollen minä hänen vaimona olisi myös kummi. Ja ilmeisesti ystävät päätyivät siihen, että kummintehtävää ei meille kummallekin anneta. Olin vähän ihmeissäni tästä mieheni päätöksestä, koska enhän itse todellakaan hinkunut kummitehtävän perään kun en ole niin läheinen näiden ystävien kanssa. Ja omiakin kummilapsia löytyy toki. Lähdin netin palstoilta lueskelemaan onko tällainen avioparin pyytäminen yhdessä kummeiksi tyypillistä. Huomasin, että ihmiset jakautuvat suunnilleen kahteen koulukuntaan: toiset pyytävät avioparia yhdessä kummeiksi, ja toiset vain sitä itselleen läheisempää osapuolta. Eipä ole vielä itseä tarvinnut mahdollisilla kummiajatuksilla rasittaa, tekisin sen joka tapauksessa vasta raskauden loppuosassa, jos siihen asti joskus päästään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä ihmeessä kommentti!