Oireista oireettomuuteen

Alkion tuoresiirron jälkeen ei olo alkuun tuntunut kovin toiveikkaalta, kun siirtotilaisuus ei sujunut parhaalla mahdollisella tavalla enkä saanut myöskään lääkäriltä kovin kannustavaa fiilistä. Viime loppuviikon aikana kuitenkin, taisi olla jo perjantai, rintani kipeytyivät siihen malliin, alavatsassa pisteli ja olin myös havaitsevinani hieman värittynyttä valkovuotoa, että alkoi tuntua siltä, että jonkinnäköistä alkion kiinnittymistä kohdussa tapahtui.

Olin kovin onnessani näistä pienistä tuntemuksista ja merkeistä, jotka googlaamalla helposti yhdistin mahdollisesti alkavaan raskauteen. Tuntui mahtavalta ja toiveikkaalta, mieli alkoi uskoa, että ehkä tästä tulisi jotain. Noiden parin päivän aikana sisäinen realistini oli ihan unessa, miehellekin selitin näitä oireita läpi (vaikka yleensä yritän olla herättämättä mitään toivoa hänessä) ja ajatukset laukkasivat jo seuraavissa askeleissa raskauden polulla. Tuo toivon tunne on ollut ennenkin ja se olotila, kun kuvittelee olevansa raskaana, on ihan paras. Paras tunne mitä voin kuvitella olevan.

Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä nukuin huonosti ja havahduin aamuyöstä siihen, että rintojen turvotus ja arkuus oli kokonaan hävinnyt. Se tuntui murskaavalta, kuin tiputus omista pilvilinnoistani takasin maan kamaralle.  Toki netti osasi kertoa, että tämä ei ole välttämättä mikään merkki, että rintojen olotilasta ei voi vielä päätellä mitään. Tiistaina alkanut tiputteluvuoto ja tekemäni negatiivinen raskaustesti vahvistivat että jos jotain kiinnittymistä tapahtuikin, oli alkion elämä päätynyt lyhyeen. Vaikka miten sitä tsemppasin ja yritin varmistaa hyvät ja rauhalliset oltavat.

Tällä kertaa huomasin, että myös miehelle tämä oli jonkinmoinen pala nieltäväksi, kun yleensä hän on ohittanut vastaavat tilanteet minua helpommin. Yhteistuumin päätimme, että haluamme jatkaa hoitoja mahdollisimman pian ja soittelen varmaan huomenna klinikalle jatkoaskeleista. Voisikohan kenties jo tässä kierrossa tehdä PASin, se olisikin minulle ensimmäinen, kun nämä kaksi aiempaa siirtoa ovat olleet tuoresiirtoja. 

Valtavan ison yksityisen klinikan laskun kolahtaessa postiluukusta ei paljoa hymyilyttänyt. Välillä meinaa katkeruus iskeä siitä miten epäreilua on tämä, että toisille meistä on näin vaikea saada lapsia ja se kaiken huipuksi maksaa maltaita. Osaakohan ne, jotka tulevat kerrasta tai edes vuoden sisällä luomusti raskaaksi, ylipäänsä arvostaa sitä... vaikeahan se on tietää ilman omakohtaisia kokemuksia, että miten raskasta meidän lapsettomien elämä voi pahimmillaan olla. 

Olen yrittänyt metsästää vinkkejä PASiin, olisiko jokin kivi vielä kääntämättä ja voinko tehdä asian eteen mitään etukäteen. Luin, että mieto disperiini voisi vahvistaa kohdun limakalvoa, joten otin heti käyttöön "omin luvin" kierron alusta eli tästä päivästä lähtien. Punaviini ja vehnänalkioöljy mainittiin myös, saatan harkita pienissä määrin. En vielä tiedä, tehdäänkö siirto lääkkeelliseen vai luomukiertoon, mutta tauko hormonien piikittämisessä kiinnostaisi.

Toivo elää edelleen, vaikka tuntuukin että palaamme kerta toisensa jälkeen lähtöruutuun. Raskauden yrittämistä on vuodenvaihteessa jo 2,5 vuotta täynnä ja se on pitkä aika elää tällaisen jatkuvan pettymyksen kanssa. Meidän kummankaan ei ole tehnyt mieli puhua lahjasoluhoidoista tai kokonaan lapsettomana elämisestä, mutta nämäkin ovat varmaan keskusteluita, joita olisi hyvä jossain vaiheessa käydä. Katsotaan nyt ensin, selviävätkö alkiomme sulatuksesta ja miten PASin käy. Saimme lopulta neljä blastoa pakkaseen, eli sen verran on toivoa jäljellä. :)

Alkionsiirto takana ja kyytiläinen matkassa

Eilen keskiviikkona pääsimme kuin pääsimmekin alkionsiirtoon! :) Odottelin koko aamun puhelinsoittoa, joka kertoisi että mitään siirrettävää ei olisi, ja toki tälläkin kerralla puhelinmyyjä ilahdutti soitollaan... samoin kuin edellisen kerran alkionsiirtopäivänä, jolloin kävi sama juttu ja kummallakin kerralla on sydän hypännyt rinnassa ja samalla kohtaloonsa alistuneella äänellä olen vastannut. Puhelin kun ei ylipäänsä mulla soi juuri koskaan, niin siksi hassua että on tällainen alkionsiirtopäivän karma. :D

Itse siirtotilaisuuteen meni rennoin mielin, olihan julkisen puolen siirto mennyt helposti, lähes kivuttomasti ja nopeasti. Mutta siirto ei tällä kertaa sujunutkaan niin vaivattomasti... 

Saavuttuani klinikalle sain heti alkuun kuulla, että meidän kahdeksasta alkiosta yksi oli lopettanut kehityksen, kuusi oli vielä vaiheessa ja YKSI kehittynyt sopivasti blastoksi asti, tosin ymmärtääkseni se oli varhaisasteen blasto. En saanut vielä tarkkoja tietoja eilen. No, olisihan se ollut kiva kuulla, että blastoja olisi ollut jo enemmän ja jopa pakkasessa, mutta olin toki erittäin iloinen siitä yhdestäkin.

Mutta nyt tullaan siihen aavistuksen tylsempään osuuteen... Muuten aina niin sujuvaotteinen lääkäri ei saanut millään, edes katetria vaihtamalla tuikattua kyytiläistä kohtuun, sillä (kuulin ensimmäisen kerran tästä) minulla oli jotenkin vänkyrä väylä sinne. Mitäpä siihen itse siinä lettu levällään makoillessa oikeen voi, ei mitään... sitten lääkäri vielä kyseli miten edellisellä kerralla meni ja tuntui jopa pahastuvan kun vastasin rehellisesti. Tai voi olla, että ylitulkitsinkin :D Lopulta hän vaihtoi työkalua johonkin jämerämpään, jonka asettelu alapäähän tuntui pikkaisen, siinä kohtaa tuntui tutulta ja kerroin, että muistan saman fiiliksen julkisen puolen siirrosta. Sitten siirto olikin ohi minuutissa, kun ensin oli rönkitty ehkä 10 min turhaan. 

Minulla on aika pieni rakko ja olin oikein omasta mielestäni tsempannut, että menin omaan tasoon nähden täyden tuntuisella rakolla punktioon, ihan samalla tavalla kuin edellisellä kerralla, silti lääkäri oli toista mieltä ja sanoi että ensi kerralla (jota toivottavati ei tule, onneksi lisäsi sen :D) saisi rakko olla täydempi. Se kuulema auttaisi siirron tekemisessä, olisi kohtu helpommassa asennossa. Apua kääk, aina voi yrittää ,mutta tuskaista siitä tulee, koska eilenkin oli jo kupla todella otsassa. Minulle paljon parempi vaihtoehto olisi suoraan vain käyttää sitä työkalua, joka levitti paikkoja paremmin, mutta joka tuntui hieman enemmän. Ilmeisesti lääkäri ei oikein tykännyt, kun joutui sitä käyttämään, en tosin tajua miksi. :D Ihan kun olisi mennyt pienesti ammattiylpeyteen tuo homma, vaikka en tietenkään olisi sitä toivonut. 

No, klinikalta lähtiessä sain vielä ohjeena jatka Teroluteja (jotka alkoivat lauantaina, heti punktion jälkeen), ja pistää seuraavana aamuna Gonapeptylin, joka myös Terolutin tavoin tukee alkion kiinnittymistä. 

Ehkä aavistuksen verran normitasoa vähemmän mukavan käynnin jälkeen ei ollut olo mitenkään superfantastinen. En tiedä miksi, mutta tuntui heti alussa jo, että tuskinpa tästä mitään tulee... että vamaan yrityksemme jatkuu taas. 

Olo oli loppupäivän muuten ok, mutta alavatsassa oli seuraavaan aamuun asti tuntemuksia, samoin rinnat reagoivat heti. En tiedä, reagoivatko siihen että kohtuun saapui uutta elämää, vai lääkkeistä, vai mistä. 

Työpäiväkin oli vähän nahkea, yliaikainen herätys ja työpaikalle meno (meitä velvoitetaan siihen tiettyinä päivinä viikossa, vaikka työt sujuisivatkin hyvin myös etänä) eivät houkuttaneet. Ja työpaikalla olisi tehnyt mieli olla omissa oloissani, tuntui hankalalta yrittää olla oma, iloinen ja puhelias itsensä ja vetäydyinkin enemmän kuin olisi ollut tarvetta neukkareihin tekemään töitä omissa oloissani. 

Tämän päivän ilouutinen oli se, kun labrasta ilmoittivat pakastaneensa 3 blastoa ja seuraavansa vielä huomiseen kahta alkiota. :) Ilmeisesti yksi oli taas jäänyt pois, kun eilen oli vielä kuusi alkiota. Mutta  kolme pakkasessa on ihan huippujuttu meille joka tapauksessa.

En tällä hetkellä oikein osaa edes ajatella eläväni piinapäiviä, tuntuu mahdottomalta ajatus että mitään toivoa olisi tässä. Olen kai liian monta kertaa ollut toiveikas turhaan, ja eilisen punktiossa ei kyllä mitään ylisanoja päässyt kuulemaan siirretystä blastosta tai limakalvoista (eikös näitä yleensä kehuta punktioissa, näin olen lukenut :D). 

Otan nyt joka tapauksessa tosi rauhallisesti ja jätän varmuuden varaksi urheilut suosiolla ensi viikolle. Viikon päästä sunnuntaina on r-testin vuoro.

Punktio ja sitä seuraava päivä

On tämä melkoinen prosessi yrittää hankkia lapsi hoitojen kautta. Monesta pienestä välietapista muodostuva jännitysnäytelmä, joka voi kaatua missä tahansa prosessin välivaiheessa. Tämä eilisen hesarin kolumni kertoi minusta aiheesta hyvin: Ensimmäisen raskauden yrittäminen ei ollut rakkautta, kihelmöivää jännitystä ja ruusunpunaisia haaveita vaan lääkärikäyntejä, huolestuneita katseita ja pettymyksiä.

Eilinen punktiopäivä oli taas yksi etappi tällä meidän pitkällä taipaleella. Punktion lopputulos oli omia odotuksia parempi - saaliina 11 follikkelia. Toki vaatimaton määrä verrattuna moneen muuhun, mutta en voinut olla tyytyväisempi. :)

Tänä aamuna sain kuulla, että kahdeksan munasolua löytyi ja ne kaikki olivat kypsiä, ja kaiken huipuksi kaikki kahdeksan olivat yön aikana lähteneet jakautumaan alkioiksi. Klinikalla eivät siirrä kuin blastokysteja, joten ei todellakaan ole varmaa, päästäänkö tuoresiirtoon tässä kierrossa. He arvioivat alkion lisäksi myös kierron vaihetta; kun ovulaatio on kuitenkin jo mennyt, katsovat onko kohdussa hyvä tilanne siirtopäivänä, vai olisiko parempi siirtää vasta seuraavassa kierrossa. Toisaalta hyvä näin, eipähän tule sitten turhia pettymyksiä jos siirrettäisi elinkelvottomia alkioita ei-optimaalisiin ohosuhteisiin. Kuitenkin odotukset ovat joka kerta niin suuret. 

Tämä punktion tulos on kai tosi hyvä etenkin verrattuna meidän edelliseen hoitoon, mutta realisti sisälläni ei osaa vielä iloita. Nyt jännäämistä jatkuu keskiviikolle: jos en kuule klinikalta mitään, menen suoraan varatulle ajalleni. Jos siirtoon ei päästä, soittavat heti keskiviikkoaamusta. Sitä ennen alkioihin ei "kajota" vaan saavat elää omaa elämäänsä labrassa. Tsemppiä vaan sinne niille pienille!

Punktio ei sattunut missään vaiheesssa, mutta kotona oli pakko napsia pariin kertaan buranaa, sen verran kovasti jomotti alavatsasssa päivän mittaan. 

Joulunodotukselta tuntuva odotus keskiviikolle tulee olemaan pitkä, onneksi siihen mahtuu ystävien näkemistä ja syksyn luonnosta nauttimista. Käyn myös osteopaatilla keskiviikkona ennen mahdollista siirtoa - tämä ihmemiehenä tunnettu parantaja on saanut hyviä tuloksia aikaan lapsettomien hoidossa. En tiedä miten uskoa näihin vaihtoehtoisiin hoitoihin, etenkin kun minulle annettiin osteopaatin vastaanotolla homeopaattista lääkettä (joihin en usko alkuukaan) ensimmäisellä kerralla käydessä, mutta ei kai se ainakaan haitaksi ole saada kropan jumeja korjattua. :)

Tunnelmia kahden ultrakäynnin jälkeen

Ihana, kun kerrankin on jotain muuta kuin negatiivista kerrottavaa. :) Täällä on toinen ivf-hoitokierros käynnissä ja viime päivinä ollaan jännäilty sitä, miten munasolut lähtevät kasvamaan. Jännitys oli sen takia kova, kun ensimmäisessä ivf:ssä meillä tuli niin huonosti munasoluja (7 folllikkelia, joista vain kolmen sisältä löytyi munasolu, joista yksi oli kypsä).

Kun vuoto odotetusti alkoi viime viikolla maanantaina, sain klinikalta ohjeena pistää ensimmäisen stimulaatiopistoksen, joka oli tällä kertaa Elonvaa, ja jota pistettiin vain kerran ennen ensimmäistä ultraa. Progynova loppui samaan päivään, kun kierto alkoi. Sen jälkeen ohjelmassa oli odottelua perjantaille asti, jolloin kävin ultrassa. Verrattuna pitkän kaavan ifv-hoitoon, on aika tuntunut tässä lyhyessä kaavassa kuluvan huimaa vauhtia eteenpäin. 

Ultrassa tuli kivoja uutisia, kun follikkeleita näkyi 7+8 (kooltaan 7-10mm), eli tuplasti enemmän kuin edellisellä kerralla (!!!). Selvästi jotain oli tehty oikein, kun saatiin näin paljon parempi tulos. Toki lääkäri toppuutteli, että ei tietenkään jokaisen sisällä ole munasolua, ja näistäkin vain osa kypsiä. Kertoi silti olevansa "varovaisen optimistinen".  

Ultrakäynnillä sovittiin seuraavista stimulaatiopistoksista, aloitin jo samana päivänä Menopur-pistokset viiden päivän ajan, yht. 1200mg annos (300-300-300-150-150 päiville jaettuna). Lisäksi jarruna pistettiin neljänä iltana Fyremadelia. Menopur on jauhosta ja nesteestä kotioloissa sekoitettava pistos, se oli suuri ero Gonaliin verrattuna, mutta sekoittelu tehtiin vain kertaalleen ensimmäisenä päivänä. Kaksi pistosta illassa tuntui pienesti vatsanahassa, mutta meni oikein sujuvasti ja kivuttomasti. Ulkoistin pistokset miehelle, Fyremadel oli siitä vähän tylsä pistos, että sen piikki oli vähän isompi kuin muissa tähän asti käytetyissä lääkkeissä. 

Toinen ultra oli eilen keskiviikkona ja menin sinne huomattavasti rennommalla mielellä, olihan taustalla jo tieto, että lääkkeet olivat tepsineet. Uutiset senkun paranivat: nyt ultrassa näkyi huimat 10+7 follikkelia, kooltaan 14-19 mm. Eli olivat kasvaneet hienosti ja tullut vielä pari lisää. Jee! 

Irrotuspiikkejä lääkäri pohdiskeli ja määräsi lopulta kaksi eri merkkistä piikkiä otettavaksi keskiviikkona (kun punktio perjantaina). Pregnyl piti taas itse sekoittaa, meni jo rutiinilla, Gonapeptyl puolestaan tulee esitäytetyssä ruiskussa. Taas eri pistokset kuin viime hoidossa. Oikeastaan kaikki käytetyt lääkkeet ovat olleet eri kuin ekassa ivf:ssä. Jos ymmärsin oikein, lääkäri määräsi kaksi irrotuspiikkiä vastaamaan siihen viime hoidon haasteeseen, että kypsiä munasoluja oli vain yksi seitsemässä follikkelissa. Kun selitin kotona miehelle, että mitä irrotuspiikillä on tekemistä munasolujen kypsyyden kanssa, en kyllä keksinyt, en tajunnut sitä kysellä lääkäriltä joka kovasti touhusi pohtiessaan sopivia pistoksia ja niiden ajoituksia. Ei tosiaan tuntunut, että mennään jollain samalla kaavalla (kuten julkisella), vaan tilanne arvioitiin tarkoin ja tehtiin sen perusteella valintoja. 

Nyt jännätään vielä huomiseen punktioaamuun, ihan aamusta aikasin alkaa toimenpide (mun pitää olla paikalla jo klo 7.15 :D). Tuumasin klinikalla, että hyvä vaan aloittaa ajoissa, on myös ohi nopeammin. Miehen näyte kerätään purkkiin jo kotona, kun koronavarotoimien takia eivät mielellään ota ylimääräisiä ihmisiä klinikalle. 

Ehkä hauskin yllätys oli se, kun kuulin että saamme jo ylihuomenna LAUNTAINA kuulla, miten solut ovat lähteneet jakautumaan. Olin mielessäni varautunut maanantaihin, kun en olettanut, että edes yksityisellä puolella olisi labra lauantaina auki. Aivan mielettömän hienoa, sitten joko surraan tai iloitaan jo lauantaina uutisista. Ja toki jännääminen ei siihen lopu, kun solujen pitää jaksaa labraolosuhteissa viisipäiväisiksi. 

Tällä kierroksella on ollut ilo asioida apteeksissa, nimittäin ekan ivf:n lääkkeiden oston yhteydessä Kela-katto meni rikki korvattavissa lääkkeissä, joka tarkoittaa sitä että saan loppuvuoden ajan kaikki korvattavat reseptilääkkeet hintaan 2,5e. Se tunne, kun on ostamassa monen sadan euron lääkkeitä muutamilla euroilla. :S Kukkaro tykkää, kun ultrista ja punktiosta tulee ihan riittävästi laskua. Jos oltaisi odotettu tammikuulle, jolloin olisi päästy jatkamaan julkisella hoitoja, olisi lääkkeet maksanu taas maltaita. 

Ensi yöstä tulee varmaan levoton, kun stressaan sitä että ei vaan nukuta pommiin vahingossa. Itse toimenpide ei enää jännitä, kun sen on jo kertaalleen kokenut. Koitan olla myös jännäämättä liikaa tuloksia, mutta olisihan se ihana saada enemmän kuin yksi kypsä munasolu viljeltäväksi...