Kohti pitkän kaavan IVF-hoitoa

Tällä viikolla jännättiin taas piinapäivien loppumista - kyseessä olivat viimeiset kuukautiset ennen IVF-hoidon alkamista, joten olin ajatellut että en kauheasti lataisi odotuksia piinailuun. Mutta kukapa siihen pystyy, että ei pisaraakaan elättelisi toivoa, etenkin kun olosuhteet ennen ja jälkeen ovulaation näyttivät ultrassa erittäin otollisilta. IFV-hoitoon liittyneissä ultrissa näkyi potentiaalinen follikeli sekä myöhemmin ovulaation tapahtuminen. Olosuhteet olisivat siis olleet kunnossa, mutta raskaustesti näytti yhtä viivaa jo viikonloppuna, ja ajallaan alkanut vuoto vahvisti asian. 

Raskausoireiksi olin ehtinyt tulkata pienen pistelyn etenkin oikeassa munasarjassa. Ultrannut lääkäri  kertoi, että keltarauhanen näkyi aktiivisena ja oli muodostanut kystankin, joten aimmasta poikkeava pistely johtui varmaan siitä. On se jännä miten sitä löytääkin merkkejä melkein mistä tahansa :D Olisin vaan ollut niin valmis jättämään koko hoitorumban väliin. Mutta eipä voi valittaa, kun ylipäänsä on voitto päästä edes hoitoon (vrt. Hesarin mielipidepalstalla kokemuksiaan jakanut äidiksi toivova, joka kertoo että tällä hetkellä jonot ifv-hoitoon ovat yli 6 kk, karmeeta!). Jäin pohtimaan, että mistä johtuu se, että vuodessa jonotilanne on kasvanut muutamasta kuukaudesta määrittelemättömään. Näkyykö koronakevään sulku pidentyneenä jonona, vai onko hoitoon haluavia koko ajan enemmän? Joka tapauksessa todella kurjaa, koska näissä asioissa nopeus olisi valttia, etenkin meille iäkkäämmille naisille. 

Kaksi vuotta sitten alkanut yrityksemme omin voimin on ollut raskasta ja nyt ei voi kuin tehdä parhaansa hoitojen eteen ja toivoa että, tulosta alkaisi viimein tulla. Omalla kohdallani ikä alkaa olla suurin kysymys ja huolenaihe, joka välillä yön pimeinä tunteina erityisesti aiheuttaa kylmää hikeä ja pelkoa. Tulevaisuus lapsettomana tuntuu värittömältä ja pelkkä ajatus sattuu. Mutta siihen on silti pakko ollut henkisesti alkaa valmistautua, ja miettiä vaihtoehtoisia suunnitelmia. Ehkä nyt kuitenkin katsotaan tämä kortti ensin ennen enempien pirujen maalaamista seinille...

Tuntuu aika kädettömältä tässä vaiheessa, kun haluaisi tehdä edes jotain hoidon onnistumisen eteen. Jos se auttaisi asiaa, juoksisin varmasti maratoonin tai vaikka opettelisin piin desimaalit ulkoa ( :D ).  Kun on tottunut monessa muussa asiassa siihen, että omalla toiminnalla voi edistää elämänsä kulkua, tässä asiasssa ei oikein voi kuin olla. Toimeliaalle ihmiselle se on vaikeaa, miltein mahdotonta. Olen lueskellut muiden hoitokertomuksia ja sieltä poiminut muutaman asian omalle valmistautumislistalleni ifv:ään:

• yritän olla panikoimatta ja keskittyä positiiviseen. Hyvää mieltä tarvitaan kun lääkkeet pistävät hormonitoiminnan sekaisin ja unet ovat olleet viime aikoina todella heikot Synarela-suihkuttelusta johtuen. 
• kysyn lääkäriltä mielipidettä rautainfuusiosta, sillä ferritiiniarvoni oli kesäkuussa vain 35, ja vaikka se on viitearvojen sisällä, raskautta suunnitteleville suositellaan yli 50 arvoa.  Epäilen jo nyt, että meidän klinikka ei erityisemmin kannusta infuusioon tällä arvolla, koska asiaan ei ole puututtu, mutta minulle riittäisi pelkkä lähete ja voisin hyvin kustantaa infuusion itse. 
• varasin ajat akupunktioon (mm. Pohataksi Pohjalta-bloggarin kokemusten pohjalta) ja vyöhyketerapiaan. Voivat olla täysin humpuukia, mutta kun olen päättänyt tehdä ihan kaikkeni, nämäkin tulivat mukaan listalle. 

Foliaattia olen syönyt jo pari vuotta ja vitamiineista menee säännöllisesti D:tä ja B:tä (kasvispohjaisen ruokavalion takia). Ja liikuntaa olen tänä vuonna harrastanut enemmän kuin ikinä ja koen olevani fyysisesti omassa huippukunnossani. Jos se jotain auttaisi tässä projektissa...

Seuraavat stepit meidän polulla ovat ensi keskiviikkona Gonal F:n aloitukseen liittyvä ultrakäynti ja sitä seuraavana maanantaina verikoe, joka muistaakseni oli Gonalin vaikutuksen varmistamiseksi. 

Kärsivällisyyttä toivon itselleni ja teille mahdollisille muille samassa tilanteessa oleville!