torstai 21. tammikuuta 2021

Raskauden 1. kolmannes

Tuntuu uskomattomalta, että kirjoitan tätä postausta. Kaikkien näiden vuosien jälkeen olen sekä raskaana että ylittänyt raskauden ensimmäisen kolmanneksen. Välillä tämä kaikki tuntuu ihanalta unelta, joka kerrankin on totta. :)

Eilen pyörähti raskausviikot 13+0 käyntiin, joten eka kolmannes onnellisesti takana. 

Ilman pelkoja ja ahdistusta ei todellakaan ole selvitty. Olimme palanneet kotiin ensimmäiseltä neuvolakäynniltä, joka oli jouluaaton aattona (ehkä 10. raskausviikolla), kun vessakäynnin yhteydessä havaitsin verta. Eikä mitään rusehtavaa tummaa, vaan oikein kirkkaan punaista tuoreen oloista tavaraa. Sekunneissa maailmani hajosi ja deja-vu -tunnelmat niiltä kymmeniltä kerroilta, kun vuoto on alkanut, syöksyivät mieleeni. Tunnehan sinänsä on hyvin tuttu, sellainen lamauttava ja maton alta vetävä. Tulevaisuuden toiveet vievä. Laitoin jo sidettä paikalleen ja valmistauduin suurempaan vuotoon ja mietin, että tämä ei voi olla totta, ei enää. Mutta, vuotoa ei sinä päivänä seurannut sen enempää ja saatoimme huokaista helpotuksesta, ainakin hetkellisesti. Vuotoa näkyi muutamien päivien välein, kunnes jossain vaiheessa loppui. Ja nyt sitä ei ole enää näkynyt lainkaan. 

Joulun ja uudenvuoden välipäiville olin varannut ylimääräisen ultran, koska viikkojen odotus ensimmäiseen seurantaultraan 13. viikolla tuntui pitkältä kuin nälkävuosi. PerheArten äitiysneuvola tuntui sopivalta paikalta ja varasinkin sieltä ajan. Kaikki oli silloin pienellä hyvin ja kohtasimme liikuttuneina käsiään ja jalkojaan heiluttelevan palluraisen. Siinä on kova tasapainoilu, kun tunteet heräävät pientä kohtaan, samalla tietäen että mikään ei ole vielä niillä viikoilla varmaa. 

Alkuraskauden huonot voinnit alkoivat kaikota joulun jälkeen, ja viime viikkoina olo on ollut melkein normaali. Iltaisin oli jossain vaiheessa hurjan turvonnut ja ähky olo, vaikka ei olisi ruokaa ahtanutkaan. Ja iltaisin närästys vaivasi, jossain vaiheessa häviten ja nyt taas tällä viikolla palaten mukaan kuvioihin. 

Tällä viikolla oli suuri päivä, jota olin ajatellut ainakin 10 kertaa päivässä viimeisimpien viikkojen ajan. Ensimmäinen seurantaultra, josta tulen varmaan vuosien päästä muistamaan tämän lumisen periodin, kun kaupunki tuntuu haututuvan valkoiseen peittoon (ja siis tykkään siitä, ainakin johonkin pisteeseen saakka :)). Yksi suurimmista peloista minulla on ei enää keskenmeno, vaan se, että lapsi ei olisi terve. Saimme tänään suureksi iloksemme kirjeitse kuulla, että masuasukillamme ei ole kohonnut downsyndroomariskiä, ja tämän todennäköisyys on 85%. Hurraa! 

Kun näin hyviä uutisia saa, tekisi tietysti mieli pomppia riemusta ja julistaa asiasta ihan kaikille. Uskaltaisiko tässä jo kohta iloita täysillä, mietin. Mutta jotenkin olen varautunut olemaan vielä rakenneultraan asti hissukseen asiasta, jos nyt vaan pystyn tätä ulkomuodollisesti ylipäänsä enää kauaa peittelemään (alkaa olla vaikea, onneksi kaapumekot ovat edelleen ihan ok asu). Uutista emme ole jakaneet kuin muutamalle ystävälle, edes vanhemmat eivät vielä tiedä...

Yksi ystäväni, yksi niitä harvoja oman ikäisiäni jonka tiedän olevan raskaana, kertoi heidän menevän tekemään NIPT-seulonnan, joka on luotettavin tapa seuloa sikiön mahdollisia kromosomihäiriöitä. Sitä suositellaan erityisesti iäkkäämmille odottajille. Nyt pohdiskelemme vielä, että pitäisikö meidän tehdä tällainen seulonta. Asia tuli esiin vasta tällä viikolla, joten en ole ehtinyt vielä muodostaa oma mielipidettäni. 

4 kommenttia:

  1. Ja kuuluihan teille hyvää! Ihana kirjoitus, kiitos! Sanoisin, että kyllä tuossa vaiheessa voi jo alkaa luottaa tulevaan. <3 Ymmärrän toki, että vaikeaa se voi olla. Ja itsekin mietin olevani hissuksiin aina rakenneultraan asti, mutta kyllä tämä kaksosmaha alkoi näkyä jo siihen malliin, että pari viikkoa on ollut peitteleminen aivan mahdotonta. Nyt rv 19+0.

    VastaaPoista
  2. Oi että, miten ihanaa tämä että kanssasisarilla raskaus etenee hyvin. <3 Toivottavasti siellä kaikki mukavasti. Minullakin maha alkaa pikkuhiljaa olla sellainen, että heti kun saadaan ensi viikolla NIPTin tulokset, jos kaikki olisi hyvin, täytyy varmaan ainakin vanhemmille "tulla ulos kaapista" ja ehkä myös työpaikalla, ettei tarvitse stressata sitä että joku arvaa ja alkaa juoruilemaan ennen aikojaan...

    VastaaPoista
  3. Mitä sinne kuuluu? :) Olispa ihana kuulla. Täällä raskaus on edennyt kaikin puolin hyvin. Viimeisiä viedään, nyt 80 % takana ja veikkaukseni on, että poikaset syntyvät joko toukokuun lopussa tai kesäkuun alussa. Nyt vaivaa loppuraskauden väsymys, mutta eilen oli viimeinen työpäivä, joten nyt saa vaan levätä (mitä nyt muutto- ja pesänrakennushommilta ehtii).

    VastaaPoista
  4. Hei ihana kun kirjoitit :) Sainpa siitä kimmokkeen päivittää meidän viimeisimpiä kuulumisia. Täällä mittarissa näkyy 67 % raskaudesta takana - ihan uskomatonta. :) Voi että miten lähellä siellä jo on h-hetki. Nyt otat sitten niin rauhallisesti kuin mahdollista ja nautiskelet. Pesänrakennushommat ovat kyllä parhaita, ja se tunne saa kun saa suunnitella elämää eteenpäin ei vaan kahdelle vaan kolmelle (teidän tapauksessa neljälle 8)). Omissa haaveissa siintää jo seuraava raskauskin, ahneus näköjään kasvaa syödessä :D Ja ikäni, joka kesällä taas kartoittuu.

    VastaaPoista

Jätä ihmeessä kommentti!