Otsikko kuvaa tunteita viimeisten lähes 1,5 vuoden ajalta.
Yksi viiva, ei kahta, vaikka mistä kulmasta katsoisi ja etsisi pienen pientäkin haamuviivan mahdollisuutta tikusta. Tämän kun kertoo kymmenillä kerroilla, alkaa välillä olla mitta melkoisen täynnä koko yrittämistä.
Se, miten sitä aina saa fiiliksen nostettua edellisen pettymyksen jäljiltä ja toivon kerättyä uuteen kiertoon tultaessa, on arvoitus. Olen kaikista pettymyksistä huolimatta joka ikinen kierto testaillut ovulaatiota ja yritystä on riittänyt, vaikka se ei koskaan mihinkään johda. En ole ikinä ollut raskaana.
Koitan aina ajatella, että ehkä olemme hyvin valmiita ja sitoutuneita vanhempia, jos / kun joskus onni meille koittaa. Paljoa muita hyviä puolia en tästä tilanteesta olekaan löytänyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä ihmeessä kommentti!