Oireista oireettomuuteen

Alkion tuoresiirron jälkeen ei olo alkuun tuntunut kovin toiveikkaalta, kun siirtotilaisuus ei sujunut parhaalla mahdollisella tavalla enkä saanut myöskään lääkäriltä kovin kannustavaa fiilistä. Viime loppuviikon aikana kuitenkin, taisi olla jo perjantai, rintani kipeytyivät siihen malliin, alavatsassa pisteli ja olin myös havaitsevinani hieman värittynyttä valkovuotoa, että alkoi tuntua siltä, että jonkinnäköistä alkion kiinnittymistä kohdussa tapahtui.

Olin kovin onnessani näistä pienistä tuntemuksista ja merkeistä, jotka googlaamalla helposti yhdistin mahdollisesti alkavaan raskauteen. Tuntui mahtavalta ja toiveikkaalta, mieli alkoi uskoa, että ehkä tästä tulisi jotain. Noiden parin päivän aikana sisäinen realistini oli ihan unessa, miehellekin selitin näitä oireita läpi (vaikka yleensä yritän olla herättämättä mitään toivoa hänessä) ja ajatukset laukkasivat jo seuraavissa askeleissa raskauden polulla. Tuo toivon tunne on ollut ennenkin ja se olotila, kun kuvittelee olevansa raskaana, on ihan paras. Paras tunne mitä voin kuvitella olevan.

Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä nukuin huonosti ja havahduin aamuyöstä siihen, että rintojen turvotus ja arkuus oli kokonaan hävinnyt. Se tuntui murskaavalta, kuin tiputus omista pilvilinnoistani takasin maan kamaralle.  Toki netti osasi kertoa, että tämä ei ole välttämättä mikään merkki, että rintojen olotilasta ei voi vielä päätellä mitään. Tiistaina alkanut tiputteluvuoto ja tekemäni negatiivinen raskaustesti vahvistivat että jos jotain kiinnittymistä tapahtuikin, oli alkion elämä päätynyt lyhyeen. Vaikka miten sitä tsemppasin ja yritin varmistaa hyvät ja rauhalliset oltavat.

Tällä kertaa huomasin, että myös miehelle tämä oli jonkinmoinen pala nieltäväksi, kun yleensä hän on ohittanut vastaavat tilanteet minua helpommin. Yhteistuumin päätimme, että haluamme jatkaa hoitoja mahdollisimman pian ja soittelen varmaan huomenna klinikalle jatkoaskeleista. Voisikohan kenties jo tässä kierrossa tehdä PASin, se olisikin minulle ensimmäinen, kun nämä kaksi aiempaa siirtoa ovat olleet tuoresiirtoja. 

Valtavan ison yksityisen klinikan laskun kolahtaessa postiluukusta ei paljoa hymyilyttänyt. Välillä meinaa katkeruus iskeä siitä miten epäreilua on tämä, että toisille meistä on näin vaikea saada lapsia ja se kaiken huipuksi maksaa maltaita. Osaakohan ne, jotka tulevat kerrasta tai edes vuoden sisällä luomusti raskaaksi, ylipäänsä arvostaa sitä... vaikeahan se on tietää ilman omakohtaisia kokemuksia, että miten raskasta meidän lapsettomien elämä voi pahimmillaan olla. 

Olen yrittänyt metsästää vinkkejä PASiin, olisiko jokin kivi vielä kääntämättä ja voinko tehdä asian eteen mitään etukäteen. Luin, että mieto disperiini voisi vahvistaa kohdun limakalvoa, joten otin heti käyttöön "omin luvin" kierron alusta eli tästä päivästä lähtien. Punaviini ja vehnänalkioöljy mainittiin myös, saatan harkita pienissä määrin. En vielä tiedä, tehdäänkö siirto lääkkeelliseen vai luomukiertoon, mutta tauko hormonien piikittämisessä kiinnostaisi.

Toivo elää edelleen, vaikka tuntuukin että palaamme kerta toisensa jälkeen lähtöruutuun. Raskauden yrittämistä on vuodenvaihteessa jo 2,5 vuotta täynnä ja se on pitkä aika elää tällaisen jatkuvan pettymyksen kanssa. Meidän kummankaan ei ole tehnyt mieli puhua lahjasoluhoidoista tai kokonaan lapsettomana elämisestä, mutta nämäkin ovat varmaan keskusteluita, joita olisi hyvä jossain vaiheessa käydä. Katsotaan nyt ensin, selviävätkö alkiomme sulatuksesta ja miten PASin käy. Saimme lopulta neljä blastoa pakkaseen, eli sen verran on toivoa jäljellä. :)