Tokalla kerralla pistäminen sujui helposti, ja pistin saman 50 yksikön annoksen kuin ekalla kierroksella. Kuten ensimmäisessä yrityksessä, toiveet ja odotukset hoidon onnistumisesta olivat korkealla. Huomasin antautuvani herkästi haaveilemaan pienen ensimmäisten vaatteiden hankinnasta ja ystäville raskaudesta kertomisesta.
Kävimme normaalisti ultrassa samalla viikolla, kun ovulaation ja inssin oli määrä tapahtua. Ultrassa tuli alkuun jännittynyt olo, kun tutkiva lääkäri oli pitkään hiljaa katsoessaan munasarjoja ja kohtua. Ehdin jo luulla, että jotain ihan kummallista ja vaarallista siellä oli, kun hän kyseli että montako follikelia oli viime ovulaation induktiohoidossa kehittynyt. Muistelin, että yksi isompi siellä olisi ollut, ja ihmettelin myös että eikö näitä tietoja kirjata minnekään ylös...?
Pian selvisikin syy hiljaisuudelle - isoja munasoluja oli kehittynyt jopa kolme kappaletta, ja tämä oli este inseminaation tekemiselle. Kuulema olisi ollut liian suuri monikkoraskauden riski ja tämän takia myös luomuyrittämisestäkin kannattaisi pidättäytyä. Itkuhan siinä pääsi, kun tämän uutisen kuuli, vaikka yritin kuinka pidätellä kyyneleitä... olin niin kovasti odottanut tuota päivää, että viimein jotain tapahtuisi. Lääkäri ja hoitaja suhtautuivat tosi mukavasti, huomasi että he välittivät tilanteesta. Se lohdutti sen vähän, mitä nyt oli mahdollista.
Olin tulkitsevinani lääkärin puhelusta kollegalle ja juttelusta hoitajan kanssa, että minulle määrätyn Gonalin annostusta olisi pitänyt laskea ensimmäisestä kierrosta, koska vaste hormonille paranee. Munasarjat eivät siis olisi tarvinneet tokalla kierrolla niin isoa annosta, vaan annos olisi voinut olla vaikkapa 38,5 yksikköä. Tämä harmitti entistä enemmän, kun tajusin että omalla tavallaan hoitovirheestä oli kyse, minkä vuoksi meidän mahdollinen raskautuminen JÄLLEEN siirtyisi. Tuntui melkoisen epäreilulta silloin.
Sovimme, että uuteen inseminaatioon voisi ilmoittautua jälleen välikierron jälkeen, joka tuntui ihan maailman lopun uutiselta siinä vaiheessa. Melkoinen kärsivällisyysharjoitus tämä lapsettomuuskuvio todellakin on!
Ja mainittakoon, että uhmasimme lääkärin ohjetta olla yrittämättä ovulaatiossa omin voimin, sillä ajatuksena monikkoraskaus meidän tapauksessa tuntui kaikkea muuta kuin mahdolliselta, jos emme tätäkään ennen olleet onnistuneet 1,5 vuoteen asiassa.
Muutamia päiviä ultran jälkeen aloin miettiä, että en varmasti halua odottaa vielä välikierron jälkeiseen aikaan kolmanteen yritykseen, jos ei olisi täysin varmaa, että mieheni siemenneste sopisi inseminaatioon pesun jälkeen. Siksi ehdotin klinikalle, että tutkitaan asiaa ennen mahdollista seuraavaa inssiä. Lääkäri suhtautui tähän positiivisesti ja mieheni sai ajan näytteen jättöön.
Onneksi, onneksi miehen siemenneste koepestiin, sillä tuloksista kävi ilmi, että spermaa ei laadultaan sovellu insenimaatioon. Kaikki arvot - määrä, koko ja muoto - olivat reilusti alle viitearvojen. Oli huojentavaa saada edes tämä konkreettinen asia selville. Miehelleni määrättiin testosteronia parantava hormoni, Letrozol, kuurina, ja uusintanäyte helmikuussa 2020.
Samalla myös meidät siirrettiin IFV-jonoon, tämä tapahtui marraskuussa ja jonotilanteen mukaan ifv olisi mahdollinen meille huhtikuussa 2020. Huomiona tässä, että asioita täytyy itse koko ajan valvoa, sillä meitä ei edes siirretty Hoitopolulla oikeaan hoitoon (inssipolusta ivf:ään) ennenkuin kyselin alkuvuodesta asian perään.
Loppuvuodesta tapahtui siis mieltä rasittavia vastoinkäymisiä, mutta samalla pieniä askelia eteenpäin hoitopolulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä ihmeessä kommentti!