torstai 15. lokakuuta 2020

Alkionsiirto takana ja kyytiläinen matkassa

Eilen keskiviikkona pääsimme kuin pääsimmekin alkionsiirtoon! :) Odottelin koko aamun puhelinsoittoa, joka kertoisi että mitään siirrettävää ei olisi, ja toki tälläkin kerralla puhelinmyyjä ilahdutti soitollaan... samoin kuin edellisen kerran alkionsiirtopäivänä, jolloin kävi sama juttu ja kummallakin kerralla on sydän hypännyt rinnassa ja samalla kohtaloonsa alistuneella äänellä olen vastannut. Puhelin kun ei ylipäänsä mulla soi juuri koskaan, niin siksi hassua että on tällainen alkionsiirtopäivän karma. :D

Itse siirtotilaisuuteen meni rennoin mielin, olihan julkisen puolen siirto mennyt helposti, lähes kivuttomasti ja nopeasti. Mutta siirto ei tällä kertaa sujunutkaan niin vaivattomasti... 

Saavuttuani klinikalle sain heti alkuun kuulla, että meidän kahdeksasta alkiosta yksi oli lopettanut kehityksen, kuusi oli vielä vaiheessa ja YKSI kehittynyt sopivasti blastoksi asti, tosin ymmärtääkseni se oli varhaisasteen blasto. En saanut vielä tarkkoja tietoja eilen. No, olisihan se ollut kiva kuulla, että blastoja olisi ollut jo enemmän ja jopa pakkasessa, mutta olin toki erittäin iloinen siitä yhdestäkin.

Mutta nyt tullaan siihen aavistuksen tylsempään osuuteen... Muuten aina niin sujuvaotteinen lääkäri ei saanut millään, edes katetria vaihtamalla tuikattua kyytiläistä kohtuun, sillä (kuulin ensimmäisen kerran tästä) minulla oli jotenkin vänkyrä väylä sinne. Mitäpä siihen itse siinä lettu levällään makoillessa oikeen voi, ei mitään... sitten lääkäri vielä kyseli miten edellisellä kerralla meni ja tuntui jopa pahastuvan kun vastasin rehellisesti. Tai voi olla, että ylitulkitsinkin :D Lopulta hän vaihtoi työkalua johonkin jämerämpään, jonka asettelu alapäähän tuntui pikkaisen, siinä kohtaa tuntui tutulta ja kerroin, että muistan saman fiiliksen julkisen puolen siirrosta. Sitten siirto olikin ohi minuutissa, kun ensin oli rönkitty ehkä 10 min turhaan. 

Minulla on aika pieni rakko ja olin oikein omasta mielestäni tsempannut, että menin omaan tasoon nähden täyden tuntuisella rakolla punktioon, ihan samalla tavalla kuin edellisellä kerralla, silti lääkäri oli toista mieltä ja sanoi että ensi kerralla (jota toivottavati ei tule, onneksi lisäsi sen :D) saisi rakko olla täydempi. Se kuulema auttaisi siirron tekemisessä, olisi kohtu helpommassa asennossa. Apua kääk, aina voi yrittää ,mutta tuskaista siitä tulee, koska eilenkin oli jo kupla todella otsassa. Minulle paljon parempi vaihtoehto olisi suoraan vain käyttää sitä työkalua, joka levitti paikkoja paremmin, mutta joka tuntui hieman enemmän. Ilmeisesti lääkäri ei oikein tykännyt, kun joutui sitä käyttämään, en tosin tajua miksi. :D Ihan kun olisi mennyt pienesti ammattiylpeyteen tuo homma, vaikka en tietenkään olisi sitä toivonut. 

No, klinikalta lähtiessä sain vielä ohjeena jatka Teroluteja (jotka alkoivat lauantaina, heti punktion jälkeen), ja pistää seuraavana aamuna Gonapeptylin, joka myös Terolutin tavoin tukee alkion kiinnittymistä. 

Ehkä aavistuksen verran normitasoa vähemmän mukavan käynnin jälkeen ei ollut olo mitenkään superfantastinen. En tiedä miksi, mutta tuntui heti alussa jo, että tuskinpa tästä mitään tulee... että vamaan yrityksemme jatkuu taas. 

Olo oli loppupäivän muuten ok, mutta alavatsassa oli seuraavaan aamuun asti tuntemuksia, samoin rinnat reagoivat heti. En tiedä, reagoivatko siihen että kohtuun saapui uutta elämää, vai lääkkeistä, vai mistä. 

Työpäiväkin oli vähän nahkea, yliaikainen herätys ja työpaikalle meno (meitä velvoitetaan siihen tiettyinä päivinä viikossa, vaikka työt sujuisivatkin hyvin myös etänä) eivät houkuttaneet. Ja työpaikalla olisi tehnyt mieli olla omissa oloissani, tuntui hankalalta yrittää olla oma, iloinen ja puhelias itsensä ja vetäydyinkin enemmän kuin olisi ollut tarvetta neukkareihin tekemään töitä omissa oloissani. 

Tämän päivän ilouutinen oli se, kun labrasta ilmoittivat pakastaneensa 3 blastoa ja seuraavansa vielä huomiseen kahta alkiota. :) Ilmeisesti yksi oli taas jäänyt pois, kun eilen oli vielä kuusi alkiota. Mutta  kolme pakkasessa on ihan huippujuttu meille joka tapauksessa.

En tällä hetkellä oikein osaa edes ajatella eläväni piinapäiviä, tuntuu mahdottomalta ajatus että mitään toivoa olisi tässä. Olen kai liian monta kertaa ollut toiveikas turhaan, ja eilisen punktiossa ei kyllä mitään ylisanoja päässyt kuulemaan siirretystä blastosta tai limakalvoista (eikös näitä yleensä kehuta punktioissa, näin olen lukenut :D). 

Otan nyt joka tapauksessa tosi rauhallisesti ja jätän varmuuden varaksi urheilut suosiolla ensi viikolle. Viikon päästä sunnuntaina on r-testin vuoro.

4 kommenttia:

  1. Tsemppiä piinapäiviin, pidän peukut pystyssä!
    Ja tosi hyviä uutisia, että siellä pakkasessa vielä kolme blastoa odottamassa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilia <3 Ei tällä kertaa osunut onni meille, mutta blastoja saatiin sentään vielä yksi lisää, eli yhteensä neljä odottaa pakastimessa siirtoa. :)

      Poista
  2. Jännittäviä kuulumisia! Toivon teille kovasti plussaa. Mäkin palailin blogini ääreen pitkästä aikaa. Huomasin, että olit löytänyt sen. Käy ihmeessä taas kurkkaamassa. :)

    VastaaPoista
  3. Oli tosiaan jännittäviä aikoja, vaikka ei nyt sitä odotettua tulosta tullutkaan vielä. Kiva, että palasit bloggaamisen pariin, kiva lukea kanssasisarien fiiliksistä! :)

    VastaaPoista

Jätä ihmeessä kommentti!